Ensimmäinen aamu

Perjantaiaamu Ammanissa on verkkaisa, ihmiset heräävät hitaasti viikonloppuun. Kävelen kadun varjopuolta, sillä tammikuun aurinko onkin lämpimämpi kuin odotin. Rajut viime viikkojen sateet ovat onnekseni vaihtuneet valoon. Sadetta tämä maa kaipaa, ja sitä on nyt onneksi tullutkin jo hyvin kuivaa kesää varten.
Kadulla tuoksuu aamu. Kuppiloista  leviää kadulle humuksen ja falafelin tunkkainen tuoksu, ilmassa haisee kaupungin pöly ja roska, hieman jo vihertävän ruohon tuoksu. Taksit ovat edelleen yhtä ärsyttäviä ja samoin autoista huutelevat nuoret miehet. Kasvokkain harva ilkeää sellaisia ilkeyksiä huutaa.
Pienet pojat pujahtavat porttikäytävistä kadulle lautanen ja kolikko mukanaan. Hakevat perheelle pyhäpäivän aamupalan läheisestä ravintolasta. Vanhat miehet kulkevat askeleet hitaina kadulla, moskeijasta kotiin tai muuten vaan. Yritän sovittaa askeleeni heidän tahtiin. Nyt pitää olla aikaa. Kuulostella ja tunnustella.
Kaikki on niin tuttua.  Ammanin katukuva on muuttunut paljonkin niinä vuosina, kun olen siellä kulkenut. Lempikukkakauppani tilalle on nyt tullut lihamyymälä, ja siellä roikkuu lampaanruhot ruusujen tilalla. Kaasuauton ääni on yhtä korviasärkevä kuin ennenkin, ja kuitenkin niin kotoinen. Puut kasvavat edelleen jalkakäytävillä ja taloja rakennetaan hurjaa vauhtia lisää. Vanha ja uusi. Kehittyvä ja taantunut.