life matters

Tytär valmistautuu lähtemään jälleen mielenosoitukseen. Edellisen kerran barrikaadeille noustiin ja lakkoiltiin luonnon puolesta, ja syystäkin. Nyt aiheena on viime päivinä laajalti puhututtanut BLM -teema, ja siihen liittyvät monenlaiset tunnelmat. Kotona on puhuttu asiasta paljon, pohtien syy-seurausta (onko maiden johtajilla suurempi vastuu kuin yksilöillä - miksi massan ääni ei kaada huonoa johtamista), mikä on yksilön vastuu ja miksi maailma on minkälainen kuin on.

Peppi Pitkätossun ajaton viesti


Olen hyvin ylpeä siitä, että lapseni reakoivat asioihin, ottaavat niistä selvää, ja myös tekevät sen, mitä oikeaksi näkee. Samalla suren sitä, että maailma ei tullut vielä valmiiksi, vaan sama sorto-teema tuntuu jatkuvan, mikä on vuosisatoja ollut olemassa - ehkä siitä asti kun ihminenkin on. Eriarvoisuus, epäoikeudenmukaisuus ja rasismi ovat sekä pinnalla että pinnan alla -  ja sairastuttavat yksilöitä ja ryhmiä. Ja tätä miettiessä huomaan myös ajattelevani, että onkokin niin, että jokainen sukupolvi joutuu ottamaan tähän kantaa ja tekemään valinnan - asettumaan pahuutta vastaan. Vain tällä tavalla saadaan pikkuhiljaa kitkettyä niitä juuria, jotka pitävät yllä sortoa, ja rakennettua vahvempaa pohjaa ihmisyyden sillä elää. Vaarallisia tauteja vastaan kehitellään lääkkeitä ja rokotuksia valtavilla rahasummilla. Ihmisiä tuhoava uhka on kuitenkin jotain, mitä ei lääkkeillä voi hoitaa - itsekkyys ja siitä nouseva sorto ja tuho.

Lapsemme olivat pieniä, kun muutimme asumaan hyvin erilaiseen kulttuuriin, joka haastoi meitä monesta suunnasta valtavasti. Lapset olivat koulussa, jonne tuli oppilaita maailman joka suunnasta, monenlaista kieltä, kulttuuria, tapaa ja tottumusta. Näitä erilaisia asioita ihmeteltiin, mutta missään vaiheessa ne eivät tulleet yhteyden esteeksi. Muistan eräänkin häkellyttävän hetken, kun kysyin nuorimmalta lapselta tarkennusta kenestä kaverista hän kertoi, kun puhui välituntileikeistä. - onko tämä tyttö se tummempi ihoinen, kysyin. Pitkän hiljaisuuden jälkeen tyttö vastasi, että en ole muistanut kysyä ihon väriä. En pystynyt sanomaan mitään, enkä pysty oikein nytkään. Silmillä nähtävällä erilaisuudella ei ollut mitään merkitystä silloin, kun sisällä oleva samanlaisuus ja rakkaus yhdisti ystäviksi. 

Siellä kaukana työskennellessä kuulin mieleen jäävän asian, kun pohdimme miksi moni asia työssä oli toiminut hyvin. Vanha beduiinirouva totesi, että kun tulee sydän edellä, asiat sujuvat. Olen miettinyt tuota sydän edellä tulemista, ja ajattelen, että se olisi salaisuus moneen hyvään. Sydän edellä tullessa et tule parempana ja tietäjänä, - ikäänkuin tietäisit kuinka toisen tulee olla ja elää, vaan tulet varoen ja hitaasti ja itsekin avoimena ja hauraana. 

Ihmisyys on taitolaji, jota opetellaan koko elämän matka. Jotta pystyy olemaan aidosti muille olemassa, on oltava rehellinen itselleen. Tähän tarvitaan peilejä, ja myös rohkeutta uskoa se näkymä, mitä sieltä näkyy. Erilaisuuden ihmettelyssä ja hyväksymisessä osaksi normaalia elämää tarvitaan ensiksi taaksepäin katsomista, ja tutustumista omaan taustaan, ja siihen mitä kaikkea omassa kulttuurirepussaan kuljettaa. Vain sitä kautta pystyy ymmärtämään myös toista. Etnosentrisyys vaanii tavalla tai toisella kaikkialla. Olen käynyt kipeitä keskusteluja Lähi-idässä asuessani sudanilaisten ystävieni kanssa siitä, kuinka he ovat lähteneet yhtä uhkaa pakoon ja tulleet sitten tietoiseksi siitä, kuinka heidät määritellään värin kautta alempiarvoiseksi. Syrjintää virasnomaisten suunnalta, huutelua kadulla, eriarvoisuuden tunnetta kaikkialla. Niissä kohdissa on ollut vaikea tehdä muuta kuin vaieta, ja toivoa voivansa välittävää myötätuntoa. Koska ei voi sanoa ymmärtävänsä miltä sellainen jatkuva rasimi tuntuu. 


Systeemeissä, tavoissa ja tottumuksissa oleva rasismi on kuin matkalle kaatuneet puut. Ne on joka kerta kierrettävä, ylitettävä ja niistä syntyvä lihaskipu jää kehoon. Ei riitä, että puhutaan - on myös raivattava. 


Lapset on kasvatettava tietoiseksi siitä, että ovat  arvokkaita ja että heillä on oikeus olla ja puolustaa oikeuksiaan. Heidät on kasvatettava tietoiseksi siitä, että heillä on vastuuta, joka kasvaa mitä isommaksi he varttuvat. On rakennettava joka suuntaan ulottuva oikeudenmukaisuuden pohja, jossa epäkohdat tunnistetaan ja niihin puututaan. On asetuttava niiden puolelle ja puolesta puhumaan, jotka kohtaavat sortoa, rasismia tai huonoa kohtelua. On huolehdittava siitä, että muistaa olevansa  itsekin vasta oppimassa elämää, ja korjattava omat virheensä. Muurit ja sillat voidaan rakentaa samoista tarvikkeista. Toinen eristää, toinen yhdistää. Kumpaako rakennat?

Eikä tämä ole mikään uusi teema. Jesajan jo käskettiin huutaa kurkkusuorana kuin pasuuna, että toisenlaista paastoa Luoja odottaa. Sitä, että vapautat sorretut, murskaat kaikki ikeet. etkä karttele apua tarvitsevaa. Ja jos näin toimitaan, meistä tulee jälleenrakentajia ja maan asutuksen elvyttäjiä. 












Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lemeran pieni kylä

Sieluun tuulee