Kohtaamisia

Katsoin Yle Areenasta dokumentin, Lähi-idän kotiorjat. Siinä kuvattiin Jordaniassa ja Libanonissa toimivaa kotiapulaisten välitystoimistoa sekä kenialaisen apulaisen kohtaloa. Lisäksi kenialaista aktivistiä, joka pyrki vaikuttamaan tähän kotiapulaisvärväykseen. Dokumentti oli ällöttävä, pysäyttävä ja raivostuttava. Katso jos uskallat. Dokumentti toi muistutuksen kysynnän ja tarjonnan laista. Ihmisen häikäilemättömyydestä. Köyhyyden ja työttömyyden seurakuksista. Olin oksentaa välittäjän ylimielisen asenteen vuoksi. Hän ilme värähtämättä totesi kameralle, että ei mikään tässä maailmassa muutu, olen vahvempi ja minulla on oikeus. Ja se pisti jälleen kerran miettimään sitä, että minkä verran voi vaatia muutosta, jos kaikki rakenteet ja toimintamallit tukevat tätä epäreiluutta. Kaikki tuntuivat luikertavan vastuusta pois, ja hinnan maksoi tässä dokumentissa kenialainen köyhä perhe. Kaksi kotiapulaisen ruumista viikossa lähtee  näistä maista takaisin kotimaahan. Mieletön määrä rahaa py

Kahvin lisäksi tarvitsen paljon liikuntaa elämääni, että pysyn edes jollakin tasolla ympäristöystävällisenä. (eli siedettävänä). Koska nyt arkeni on vielä hetken hyvin erilainen kuin töissä ollessa, enkä istua napota jo viideltä aamulla Onnibussissa kohti Helsinkiä, olen nauttinut näistä leppoisista aamuista paljon. Laiska luonteeni vaatii ohjattua liikuntaa, jos mielii saada jotain aikaiseksi. Saatan kyllä kävellä pitkiä lenkkejä ja käydä salilla itsekin, mutta tehot saa erilailla irti, kun joku komentaa. Niinpä. Yleensä työaikana ehdin vain iltajumppiin, jotka ovat kyllä hyviä, mutta tunnelma on hieman erilainen. Iltaisin yleensä jumppaavat työssä käyvät keski-ikäiset, jotka tulevat kasvot kireinä (= minunlaiset) ja puhumattomina saliin. Kireys kyllä vähenee sitä mukaa kuin hiki lisääntyy, ja uurteet pehmenevät. Varsinkin, jos kyseessä on tanssitunti. Olenkin ajatellut, että olisi suunnaton etu työnantajalle, jos kiky-työajanpidennys käytettäisiin liikuntaan, ja erityisesti tanss

Olen ollut nyt harvinaisen paljon kotona viime päivinä. Olen opintovapaalla, ja päivät täyttyvät (pitäisi täyttyä) kirjoittamisesta, lukemisesta ja kirjoittamisesta. Sitäkin, mutta pitkästä aikaa olen tehnyt myös sitä, mitä yleensä mieheni on hoitanut; ruokaa, pyykännyt, siivonnut, käynyt kaupassa. Työnjako on ollut tämä siitä syystä, että hän on  yleensä enemmän kotona. Toki kakarat tekevät myös paljon kotona, käskystä tai ilman. Erään kerran tässä pyörin keittiössä, ja kysäisin sitten mieheltäni, olisiko kiva jos jäisinkin kotiin, ja olisikin aina valmista  ruokaa ja tuoretta pullaa. Kuulema ei; olisi hänen mukaan sekä vääryys mutta myös suunnatonta väkivaltaa kaikkia kohtaan. En jäänyt kyselemään tarkemmin, mitä hän tokaisullaan tarkoitti. Olen ollut iloinen siitä, että mieheni on ymmärtänyt sen, että naisen arvoa ja asemaa ei määritä keittiössä vietetyt tunnit. Itse asiassa olen saanut tässä taannoin häädön keittiöstä, sanoilla että tee sinä sitä mitä osaat ja mistä nautit

Nuorena rakastin lentämistä, sitä vapauden tunnetta ja pääsyä pois jostakin jonnekin. Arvelin jo aikaisin, että työni tulisi olemaan muuallakin kuin Suomessa, ja sitä kohti suuntasin myös ammattihaaveita. Matkustinkin paljon, ja näin maailmaa - kiitos avarakatseisten vanhempieni. Olin kesätöissä Saksassa, reissasin pitkin Eurooppaa lomillani ja kävin kielikoulua Kanadassa. Pieni työrupeama Etiopiassa ja jämähtäminen (siltä se silloin tuntui) Suomeen. Nyt, kun viime vuosina työ on ollut pitkin maailmaa, ja lentämistä ja muuta matkustamista on tullut harjoiteltua, voin sanoa, että matkustamisen gloria on kadonnut. Pitkät lennot, yöllä koneiden vaihtaminen milloin minkäkinlaisilla kentillä ei enää kovin paljoa naurata. Riippuen minne suuntaan lentää ja ketä saa kanssamatkaajajiksi, reissun tunnelma vaihtelee. Parhaita keinoja sietää pitkät lentotunnit onkin olleet äänikirjat. Lentokentillä on ikäänkuin välitilassa. Ei vielä missään, mutta ei enää entisessä. Pahinta on se, jos joutuu

Viime päivät ovat olleet melkoista pyöritystä Suomen mediassa teemalla "kuinkas sitten kävikään". Ja tällä viittaan ulkomaalaistaustaisten tekemiin rikoksiin. En ota niihin kantaa, mutta kirjoitan vähän omia kokemuksiani alueelta, josta suurin osa viime vuosien turvapaikanhakijoista tuli. Viihdyn valtavan hyvin Lähi-idän kulttuurin keskellä. Sen supersosiaalinen ja maaninen syke saa minussa aikaan erilaista elämää, kuin mitä hillitty kotimaa tarjoaa. Olen saanut alueelta valtavan paljon tuttavuuksia, ja myös sellaisia ystävyyksiä, joiden kanssa elämää voi aidosti jakaa hieman syvemmältäkin. Ikävöin sinne, ja toivon vielä joskus asuvani alueella uudelleen. Mutta, samalla kun olen siellä työtä tehnyt ja elämää kuljettanut, olen saanut maistaa myös sitä, mitä tarkoittaa kulttuurien ja uskontojen erilaisuus. Ja yksi suurin surun ja kauhistuksen aihe on ollut alueella oleva naisen aseman erilaisuus. Suomalaisena naisena on ollut haastava ottaa vastaan se tosiasia, että naisi

Hän ei kysynyt näitä sanoja suoraan. Huomasin hänet jo Ammanin lentokentällä, kun odotimme konetta lähteväksi kohti Eurooppaa. Hänen pieni poikansa ja puhelias tyttönsä kulkivat edelläni, ja joku tuossa perheessä oli niin suloista. Isä katsoi tyttöään kauniisti, ja jaksoi vastailla miljooniin kysymyksiin. Hän, nuori äiti yritti pitää vilkasta pikkupoikaa aloillaan. Matka alkoi, ja unohdin heidät. Kunnes tuntien jälkeen yllätyksekseni näin heidät Amsterdamin kentällä odottamassa jatkolentoa Suomeen. Katseemme kohtasivat, ja aloitimme jutustella. Hän kertoi, että olivat matkalla Suomeen, jossa olivat asuneet nyt muutaman vuoden. Isä oli mennyt edeltä, äiti lapsineen seurannut perässä. Asiat olivat nyt paremmin, turvapaikka sodan melskeestä oli löytynyt. Lapset olivat hoidossa ja koulussa, ja oppivat kieltä huimaa vauhtia, ja alkoivat unohtaa kotimaassaan näkemänsä kauheudet. Suomi oli kaunis ja rauhallinen. Nyt he olivat päässeet pitkästä aikaa käymään sukulaisten luona, jotka olivat

kuvakaappaus netistä, koska oma kirja on e-kirjana Matkan aikana sain luettua tämän viisisataasivuisen kirjan. Kirja on Michelle Obaman kuvaus omasta matkastaan ja pohdinnasta "kuka olen ja kuka haluan olla". Työläisperheen lapsesta ensimmäiseksi naiseksi on pitkä harppaus, mutta jotenkin kirjojen sivulta on aistittavissa, että hänen määrätietoisuus ja valtavan vahva kasvualusta ovat olleet mahdollistamassa tämän huikean tien. Ja hän on ottanut roolinsa tosissaan. Kirja on pikkutarkkaa kerrontaa, hyvin yksityiskohtaisia hetkiä hänen elämästä, ja elinpiiristä. Ihme kyllä, kyllästymistä ei ennätä tulla, niin mukavasti kirja on koottu. Kirjassa on kaunis kaari lapsuuden huolettomista leikeistä Valkoisen talon emännäksi, ja vähän sen jälkeenkin. Hän kuvaa ristiriittaa uranrakentamisen ja oman sydämen palon ja kutsun välillä. "Mitä tapahtuu kun yksinään viihtyvä individualisti ottaa puoliskokseen ulospäin suuntautuvan naisen, joka ei alkuunkaan viihdy yksin." Kir

Jäähyväiset ovat kamalia. Mutta onneksi nyt voi  todeta, että seuraavaan kertaan! Viimeisenä päivänä Ammanissa kävin aamulla kirkossa, jossa olen käynyt kaikki nämä vuodet. Aluksi tuo seurakunta kokoontui pienessä kellarihuoneessa, ja porukan kasvaessa runsaslukuisemmaksi, saimme suuremman salin. Ihmisiä kymmenistä eri maista, hyvin erilaisten taustojen ja tarinoiden kanssa. Jeremian aikanaan kirjoittama kirje vieraan vallan alla asuville osuu jotenkin tämän seurakunnan kohdalle myös hyvin, sillä usea heistä olisi mieluummin omassa maassaan: "Toimikaa sen kaupungin parhaaksi, johon minä olen teidät siirtänyt. Rukoilkaa sen puolesta Herraa, sillä sen menstys on teidänkin menestyksenne. minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia. Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon. " Ammanin alakaupungin kaduilla kuljettuani menin vielä Elenin kotiin illalliselle. Se perhe on vaan niin ihana. Heippati

Beduiinikylä Ammanin takana. Jos jatkaisi eteen päin tulisi SaudiArabian hiekat vastaan, ja osan niistä hiekoista saimme silmillemme, kun ajelimme vierailulle naisten luo. Olen tuntenut nämä naiset alusta asti, siitä asti kun tulin tänne Jordaniaan töitä tekemään, mutta ennen kaikkea oppimaan uutta  ja löytämään ystävyyttä yli kaikenlaisten rajojen. Yllätyksekseni ystävieni luokse oli tullut kauempaa toisesta kylästä naisia, joita olin nähnyt viimeksi yli vuosi sitten. He asuvat teltassa, ja vain kylmimpänä aikana siirtyvät sisälle taloon. Voi rakkaus mikä ihana kohtaaminen! Juttelimme, joimme teetä ja nauroimme. Vaihdoimme kuulumiset niin omasta kuin perheen elämästä. Toisaalta, täällä ei naisilla ole "omaa", vaan kaikki kietoutuu yhteen. Olimme ystäväni Enaksen luona, ja hänen pieni keittiö täyttyi naisten touhuista ja puheensorinasta. Tuuli ulkona piiskasi seiniä ja pyöritti hiekkaa. Enas oli saanut taloonsa tulisijan, ja yritti pitää siinä tulta. Puita on

Vielä palaan eiliseen vierailuun syyrialaisten luona. Jäin pohtimaan sitä näytelmää mitä maailmassa tällä hetkellä käydään. Uutiset lännessä kertovat siitä, miten syyrialaiset palaavat, voisivat palata kotiin (katsoin tästä yhden Ylen dokumentin, ja siinä haastattelija kehoitti haastateltavia kehumaan miten kouluihin voi jo palata. hmmm). Trump veti joukot pois "rauhaaturvaamasta". Poissa silmistä poissa mielestä? Eilen juttelin äitien kanssa, ja yhden onnekkaan isän, joka saa olla perheensä kanssa turvassa. Kotiinpaluu toki pyörii ajatuksissa ja puheissa - tai ainakin suunnaton koti-ikävä. Mutta, jokainen tapaamani puhui siitä, että sota ei lähimainkaan ole ohi. Epämääräisiä "milloin kenenkin joukkoja" on siellä täällä. Talot, koulut, sairaalat, kaupungit ovat maantasalla, jälleenrakennus kestää kunhan joskus alkaa. Puhumattakaan särkyneistä sydämistä ja sieluista, mielen haavojen korjaaminen kestää - tuleeko sukupolvesta, joka sodassa kasvoi uuden Syyrian rake

Jordania on ollut läheltä ja kaukaa tulevien pakolaisten suoja vuosikymmeniä. Viime aikojen levottomuudet ovat tuoneet maahan asukkaita niin Syyriasta kuin Sudanistakin. Miljoonia ihmisiä suojeleva maa on kovilla kun omat voimavarat ja tykötarpeet ovat niukat. Kansainväliset järjestöt auttavat aikansa, ja kriisien pitkittyessä lähteävä vähiin äänin (tai rahoin). Sää oli tänä aamuna harmaa ja satoi kovasti. Kadut tulvivat ja ihmiset kietoivat kaulaliinansa yhä ylemmäksi kasvojen ympärille. Ajoimme kohti pohjoista, Mafrakin kaupunkia, jossa tällä hetkellä on kuulemani mukaan enemmän syyrialaisia kuin jordanialaisia. Olin kotikäyntiryhmän mukana, saman, jonka kanssa heti syyrian sodan ja sitä kautta pakolaisvirran alettua aloitimme käymään pakolaisten luona. Olot eivät ole juuri niistä ajoista muuttuneet. Asunnot olivat jäätävän kylmiä, ainoana lämmönlähteenä pieni kaasutuli, jolla keitettiin teetä. Ihmisten toivo kotiinpaluusta hiipuu, ja suru kasvoilla syvenee. Toiset perheet saavat

Vanha turkkilainen kylpylä lähellä alakaupunkia on viehtättävä tuulahdus mennyttä aikaa. Hieman rähjäinen rakennus kätkee sisäänsä perinteisen kylpylän, jonka syleilyssä unohdat muun maailman. Meillä oli tapana käydä uuden vuoden ensimmäisenä päivänä kylpylässä saksalaisen ystäväni kanssa, ja lähteä sen jälkeen vuorille perheidemme kanssa piknikille. Tänään lähdin kylpylään yksin - mutta tapaankin tämän ystävän sitten myöhään illalla! Kylpylän emäntä muistaa minut, ja se tuntuu ihanalta. Miksi ei toisaalta muistaisi, muistanhan minäkin hänet. Monet kerrat olemme poskisuudelmat ja kuulumiset vaihtaneet. Olen onneksi ainut asiakas. Höyrysaunan lämpö ja porealtaan kuuma vesi tuntuvat hyvältä ja ajatukset pysähtyvät. Jäähileinen mehu maistuu, ja elämä on tässä ja nyt. Pesijänä toimiva marokkolainen nainen tenttaa minne olen lapseni jättänyt ja ihmettelee  että matkustan yksin. Sen hän tekee joka kerta. Olo on kuin kalalla jota perataan; pesu ja kuorinta on aika tehokasta. Hieronta

"Mitä enemmän kipua on ympärilläsi, sitä tarkemmin huolehdi että elämässäsi on kauneutta", totesi kouluttajaerään kerran kun puhuimme sijaistraumatisoitumisesta. Tuo ohje on ollut hyvä. Kauneutta löytyy, mutta sitä joskus pitää myös tietoisesti tuoda omaan elämään. Haahuilin aamupäivän kaduilla, sen jälkeen kun olin ajanut taksilla kaupungin toiselle puolelle. Taksikuskien kanssa pitikin pitää yllättävä vääntö hinnasta. He olivat ikään kuin yhteisestä sopimuksesta ottaneet mittarit pois käytöstä ja hinta sovittiin tinkimällä. Väännön jälkeen yhden taksin hinta kelpasi, ja matkan aikana ihmettelin käytäntöä. Kuski totesi, että kilpailu Uberin ja muiden kanssa on niin kova, että heidän on pakko reakoida. Tässä kohtaa kielitaidon heikkoudesta oli hyötyä - joskus on varmaan ihan hyvä, että tyytyy vaan pysymään kärryllä ja myötäilemään - eikä aloita vääntöä. Tosiasia näyttää olevan se, että nämä uudet taksifirman peittoavat vanhemmat palvelullaan. Miksi menisi taksin kyytiin, j

Arabialainen vieraanvaraisuus on käsite, ja täällä sanotaankin usein tervetulotoivotuksena, että kotini on kotisi. Niiden vuosien aikana mitä täällä asuimme, opimme tämän vieraanvaraisuuden monia puolia. Ystävystymistä ja vieraanvaraisuuttakin on monta tasoa. Aina metsä ei vastaa niin kuin sinne huudetaan; ja tämä on eri kulttuurien kanssa toimiessa ärsyttävää ja mielenkiintoista. Perjantai-iltana vierailin perheeni luona. Elen on ollut vuosia sekä ystäväni että työtoverini, ja hänen perheensä on kuin omani. Tässä talossa voin nostaa jalat sohvalle ja keittää kahvit itsekin. Tämä perhe on mielenkiintoinen yhdistelmä perinteistä jordanialaista kulttuuria ja äärettömän rohkeaa uudella tavalla ajattelua. Perheen äiti tekee mielenkiintoista työtä tasa-arvoasioiden parissa, ja häneltä olen kuullut ja oppinut paljon siitä, mitä maassa tapahtuu. Joulusta oli vielä rippeitä jäljellä, kun istuimme iltaa ja mietimme maailman menoa. Puhuimme siitä, miten kristityt lähteävät maasta pois etsie

Perjantaiaamu Ammanissa on verkkaisa, ihmiset heräävät hitaasti viikonloppuun. Kävelen kadun varjopuolta, sillä tammikuun aurinko onkin lämpimämpi kuin odotin. Rajut viime viikkojen sateet ovat onnekseni vaihtuneet valoon. Sadetta tämä maa kaipaa, ja sitä on nyt onneksi tullutkin jo hyvin kuivaa kesää varten. Kadulla tuoksuu aamu. Kuppiloista  leviää kadulle humuksen ja falafelin tunkkainen tuoksu, ilmassa haisee kaupungin pöly ja roska, hieman jo vihertävän ruohon tuoksu. Taksit ovat edelleen yhtä ärsyttäviä ja samoin autoista huutelevat nuoret miehet. Kasvokkain harva ilkeää sellaisia ilkeyksiä huutaa. Pienet pojat pujahtavat porttikäytävistä kadulle lautanen ja kolikko mukanaan. Hakevat perheelle pyhäpäivän aamupalan läheisestä ravintolasta. Vanhat miehet kulkevat askeleet hitaina kadulla, moskeijasta kotiin tai muuten vaan. Yritän sovittaa askeleeni heidän tahtiin. Nyt pitää olla aikaa. Kuulostella ja tunnustella. Kaikki on niin tuttua.  Ammanin katukuva on muuttunut paljonkin

"Ja tässä minä olen, tässä uudessa tilanteessa, ja minulla on paljon sanottavaa" - lopettaa Michelle Obama kirjansa esipuheen. Ja samalla ajatuksella aloitan tämän matkan. Kirjoitan tätä tekstiä aamuhämärässä Helsingin lentokentällä. Olen viime päivinä tuntenut iloa, surua ja epämääräistä kauhua odottaessani tätä matkaa, joka olisi pitänyt tehdä jo ajat sitten. Toivon, että voin luottaa oikea-aikaisuuteen, sillä toiveet tämän matkan suhteen on suuret. Lähden ennen kaikkea matkalle etsimään itseäni, niin kliseeltä kuin se kuulostaakin. Kulunut vuosi on ollut täynnä kummallisia tunteita - ja tuo oma epämääräinen olo on johtunut suurilta osin siitä, että toistamiseen jouduin luopumaan itselleni hyvin tärkeästä mahdollisuudesta olla osa työtä ja tehtävää, joka on sekä palkitseva, mielekäs mutta myös rakas. Ensimmäisen kerran jätin Jordaniassa tekemämme työn kehitystyöhön kohdistuneiden leikkauksien vuoksi muutamia vuosia sitten, ja yllätys olikin suuri, kun sain jatkaa sama

On kai kohteliasta esitellä itsensä. Tämä hetki ihmisten kanssa on minusta aina mielenkiintoinen. Viime aikoina olen erityisen tarkalla korvalla kuunnellut sitä, mitä ihmiset itsestään kertovat, mikä on se asia, jonka he haluavat tuoda esille. Minunkin olisi helpointa nyt kertoa teille, että olen kolmen teinin äiti, joiden kanssa en lakkaa ihmettelemästä sitä,  miten niistä kasvoikin niin hyviä; poukkoilevista vanhemmista huolimatta. Tai voisin luetella mitä olen työkseni tehnyt aloittaen terveydenhuollosta kehitysyhteistyötehtäviin ja vastaanottokeskuksesta työnohjaukseen. Voisin kertoa toki myös konservatiivisesta taustastani ja siitä irti pyristelystä, tai monesta muusta asiasta. Ehkä kuitenkin eniten tutustutte minuun, jos liitän tähän Kirjoittamisen opintoihin (suoritin ne Jyväskylän yliopistossa! Vahva suositus niille!) liittyneen tehtävän; "Mut tuntee siitä". Olkaa hyvä, tervetuloa tutustumaan: Mut tuntee siitä, että tarvitsen aamulla paljon kahvia. Ja myös