Kohtaamisia

Työmatka Thaimaan Khao Lakin kauniisiin maisemiin. Kuvia ei juuri tullut otettua, mutta sitäkin enemmän imettyä aurinkoa, lämpöä ja valoa joka soluun. Tämä on minulle ensimmäinen kerta täällä suunnalla. Aasiakokemus on tähän asti rajoittunut Lähi-Itään (ja se on outoa, että se alue on Aasiaa). Matka on sisältänyt turvallisuutta, työhyvinvointia, perhe ja parisuhdekoulutusta, vaikuttamistyön koulutusta. Paljon keskusteluja, haastatteluja ja äänityksiä  - podcasteihin on tulossa vaikka mitä kivaa kuultavaa! Kulttuuri ihmetyttää ja hämmentää. Tähän astiset kokemukset ovat selkeästi kaaotttisemmasta ympäristöstä. Tai sitten en vaan vielä tavoita tätä kaikkea mitä täällä on - ja kuinka voisikaan muutaman päivän jälkeen. Huvittavaa oli, että lähes yhtäaikaa aloitimme Timpan kanssa pohtimaan minkälaista täällä suunnalla olisi elää (ulkomaille muutto on taas puheissamme läsnä paljon - ehkä siksikin tämä keskustelu aktivoitui). Timpalle tämä seutu tuntuisi olevan aivan ihanne; täsmällis

Harvoin on näin lamaantunut olo. Hyvällä tavalla, täydellä tavalla. Tämän kohtaamisen jälkeen oli vaikea sanoa tai kirjoittaa mitään. Oli vaikea pukea sanoiksi tätä tapaamista, sillä se kosketti monella tavalla, liikutti, innosti, rohkaisi ja pisti ajatuksia liikkeelle. Olin katsonut dokumentin City of Joy´sta joitakin vuosia sitten. Se järkytti syvästi. Ensimmäisellä Kongon vierailullani pääsin käymään Panzin sairaalassa tutustumassa raiskattujen ja sotavammaisten uhrien hoitoon. Järkytys ja kauhu asian edessä lisääntyi. Ihmisen pahuus toisen ihmisen kohdalla on jotain niin kamalaa, että sitä ei millään ymmärrä. Mitä tapahtuu ihmisen mielessä, että hän pystyy näihin tekoihin. Panzin sairaalassa hoidetaan koko ihmistä, mutta toipumisen tie on pitkä, varsinkin, kun usein suku ja yhteisö hylkää, keho ja mieli on murtunut, ja elämän mielekkyys mennyt – ja uhka uuteen väkivaltaan on läsnä. Tällä syyskuun matkalla meille järjestyi yllättäen vierailu City of Joy   - keskukseen