Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2019.

Kuka auttaa ja ketä

Kuva
Kigalista hotellilta lähtiessämme samaan taksiin kanssamme tuli kongolainen perhe pienen vauvan kanssa, ja seurueeseen kuuluva mies. Kävi ilmi, että perhe oli Gomasta, ja he olivat tulleet Kigaliin tuomaan vauvansa matkalle Eurooppaan. Vauva oli yli yksi vuotias, mutta kevyt kuin höyhen ja äärimmäisen heikon oloinen. Vauvalla oli sairaus, joka vaati leikkausta, joka onnistuisi Euroopassa. Vauvaa hakemaan tullut mies oli töissä järjestössä, joka kuljetti sairaita lapsia eri puolilta maailmaa saamaan hoitoa.  Samainen mies ja pieni vauva istuivat Kigali- Amsterdam välin edessäni. Yllätyin huomatessani, että vauvan perhe oli poissa. Vauva matkusti yksin. Vauva oli levoton ja itki heikkoa itkua. Lento kesti ilta kahdeksasta aamuun asti, ja jossain kohtaaa yötä vauva aloitti aivan lohduttoman itkun. Vaipanvaihto tai ruoka ei auttanut. Lopulta omat korvani, hermoni ja sydämeni ei kestäneet enää, ja pyysin saada pitää vauvaa sylissä. Vauva oli miehen viereisellä istuimella itkemässä. He

Maailman kipu

Kuva
"later that night  I held an Atlas in my lap ran my fingers across the whole world and whispered where does it hurt ? it answered everywhere everywhere everywhere - Warsan Shire  Aamulla ajoimme halki heräilevän Bukavun kohti Kongo- Ruanda rajaa. Rajalla kesti tavallista pidempään, ihmisiä oli paljon, mutta myös tarkistukset olivat hankalampia. Matkalaukkuja myllättiin monta kertaa edes ja taakse. Koira haisteli laukut, ja jännitimme haistaako se kalat ja muut tuliaiset.... Ruandan pääkaupungissa Kigalissa meillä oli päivä aikaa odotella lentoa kohti Eurooppaa. Muu matkaseurue jäi nukkumaan lentokenttähotelliin päiväunia - minä käytin tilaisuutta hyväkseni ja lähdin käymään Ruandan kansanmurhan museossa. Sain nuoren miehen taksikuskiksi, ja hän kuljetti minua muutamiin mielenkiintoisiin paikkoihin, kertoen samalla oman perheensä tarinaa. Hänen vanhempansa olivat paenneet Tansaniasta jo vuosikymmeniä sitten. Kaikki hänen kotimaahansa jääneet sukulaiset tapettiin

Rakas Kongo

Kuva
Rakastatte kongolaisia enemmän kuin Kongo itse, todettiin Mirja ja Veikko Reinikaiselle Lemerassa jäähyväisjuhlassa. Tuo rakkaus ja rinnalla kulkemisen taito on epäilemättä ollut Reinikaisten kantava voima näiden Kongossa elettyjen vuosien ajan. Helppo tie se ei ole ollut, maan köyhyys ja monet haasteet ovat tuoneet arkeen omat kuvionsa. Kuitenkin päämäärätietoinen elämäntyyli ja vahva luottamus siihen, että Jumalan huolenpito kantaa, on olleet vahvana pohjana ponnistaa. Näiden päivien aikana olen saanut seurata Mirjan ja Veikon Kongon matkaa. On vaikea pukea sitä sanoiksi, mitä kaikkea on kulkenut ajatusten ja sydämen läpi. Valtavasti tunteita, valtavasti kohtaamisia ja valtavasti kiitollisuutta. Mirjan ja Veikon urakointi on kannattanut. Mirjan perheiden parissa aloittama työ on saanut jatkajia, ja tuloksia näkyy. Veikon sairaalassa tekemä monipuolinen työ kirurgin arjen lisäksi on auttanut yksilöitä, mutta myös sairaaloita kehittymään. Se, että työtä on tehty ammattiataido

Kidnappaukset kylvävät kauhua

Kuva
Vahva mielikuva Kongon tilanteesta on kidnappaukset. Ennen ensimmäistä matkaa kesällä pelko sieppauksista oli epämääräinen ja outo. Sen matkan luonne oli erilainen, ja liikuimme eri paikoissa ja eri tavalla kuin nyt. Tällä kertaa matka suuntautui alueille, jossa sieppaukset ovat arkea. Lähes jokaisella oli joko oma kokemus, tai perhepiirissä muisto siitä, että joku oli kidnapattu ja vapautettu lunnaita vastaan.  Juttelin asiasta Lemeran pastori Mbozin kanssa, ja hän kertoi tilanteesta vuoristossa ja tasankoalueella. Pastorin mukaan nuoret työttömät miehet ovat keksineet sieppaukset tulon lähteeksi. Samalla he kylvävät pelkoa ja estävät ihmisiä elämään normaalisti. Hän kertoi, että on tavannut itsekin näitä ryhmiä, he ovat heidän heimokieltä puhuvia nuoria poikia, jotka ovat jääneet viidakkoon asumaan. Pastori kertoo, että on käynyt poikia jututtamassa, ja pyytänyt heitä palaamaan takaisin vanhempien luo. Poikien viesti on ollut selvä; miksi palaisi, kun ruoka on loppu. Tällä tavall

Avoimia ikkunoita

Kuva
Ylittäkää sillat tavalla millä tahansa vaikka ne olisivat kuun haurasta kuvajaista Särkekää muurit muureissa irrottamillanne kivillä Missä joki tulvii yli siellä olkaa avulias uoma Missä pelko kahlitsee siellä olkaa uskaliaampia kuin olettekaan Houkutusten hetkellä älkää kääntykö odottamaan niitä jotka pyytävät teitä hidastamaan sillä he eivät muuta halua kuin itse johdattaa kulkua Malttakaa mielenne, riemuiten istuttakaa siemenenne: Katsokaa taaksenne vasta kun olette kyllin vahvoja kestämään katoavaisuuden haikeutta - Tabermann Lemerasta palasimme jälleen mutkittelevaa, kapeaa pelottavaakin vuoristoreittiä alas Bukavuun. Matka kesti kauan - tiet ovat huonossa kunnossa, ohituspaikkoja vähän ja vauhti on pidettävä hitaana. Uuvuttava reitti. Mutta todella kaunis ja mielenkiintoinen. Matkasta nauttimista himmentää tieto siitä, että tämän matkan varrella tapahtuu valtavan paljon sieppauksia ja ryöstöjä. Laaksossa majailee ryhmiä, jotk

Maailman äidinsydän

Kuva
Tuskallista on olla äiti tässä maailmassa. Hirvittäväksi on runneltu sinut, kaunis elämä, kun äidit sanovat: parempi olisi lapsen kuolla. Itku sodan polttamista maista, tuska veristen pikku ruumiitten ääreltä, romahtelevista taloista, pakolaisten uupuneista karavaaneista humisee yli maailman... Juuriansa kiskoen haavoittuneen jätin lailla huojuu elämän puu. Mutta kuin hauras kaisla-arkku Niilin rannalla, orja-äidin sitkeiden käsien solmima, keinuu maailman äidinsydän lasta kätkien kaikilla rannoilla toivoen, vaanien: Kenties tulevat, pelastavat, väkevät, puhtaat, pelottomat –! - Katri Vala Eräänä aamuna portailla seisoi tämä äiti lapsensa kanssa. Äidin kyyneleet valuivat hiljaa, kun hän pyysi pientä apua. Hän ei tiennyt mitä tehdä lapsena kanssa. Kyseessä ei ollut nälkä tai muu puute - vaikka sekin vaivasi, vaan kysessä oli lapsen henki. Albinolapsia siepataan Afrikan maissa, koska ajatellaan että heidän ruumiin osistaan keitetty taikaliemi parantaa monia vaivoja.  Tällä alue

Lemeran kylän raitilta

Kuva
Lemeran kylän raittia kulkiessa on joka solullaan Afrikassa. Värit, tuoksut, äänet tulvivat joka puolelta, ihmiset pysähtyvät tervehtimään ja joka hetki eletään tässä ja nyt. Talot reunustavat kylän katuja ja pienet putiikit aukovat oviaan. Kanat hyppivät kaakattaen kulkijoiden tieltä, ja lapset parveilevat ympärillä. Ainakin tiedän olevani eri värinen. Lasten into on valloittavaa, mutta pidemmän päälle myös melkoisen rasittavaa - varsinkin kun kielitaito rajoittuu tervehdykseen ja nimen kysymiseen. Laaksossa vehreys lisääntyy ja pienet peltotilkut tuottavat kaikkea mitä keksii vain istuttaa. Suloinen pieni kylä. Jonka sylissä elää suru. Köyhyys, kuolema ja toivottomuus ovat läsnä, ja myös nuorten katseista voi lukea sen, että elämän merkitys on hukassa. Tämän matkan aikana olen sekä paljon miettinyt, mutta myös jutellut eri ihmisten kanssa siitä, mikä tuo todellisen muutoksen tällaiseen pitkäkestoiseen kriisiin, apatiaan ja köyhyyteen. Ulkoa sitä ei voi pelkästään rakentaa - muutok

Leskien tapaaminen

Kuva
"Jeesus käänsi katseensa uhriarkkuun päin ja näki rikkaiden panevan siihen lahjoja. Hän näki myös, kuinka eräs köyhä leskivaimo pani arkkuun kaksi pientä lanttia. Hän sanoi: "Totisesti: tämä köyhä leski antoi enemmän kuin yksikään toinen. Kaikki nuo muut antoivat lahjansa liiastaan, mutta hän antoi vähästään, kaiken mitä hän elääkseen tarvitsi.'" Lemerassa kokoontuu viikottain alueen leskeksi jääneet. He tulevat lauantai-iltapäivänä kirkoon, laulavat, soittavat ja kuulevat Jumalan sanaa. Saimme Mirjan kanssa olla mukana tällä viikolla, ja meillä oli valtavan iloinen hetki.  Lemeran alueella lesket ovat jo suhteellisen vanhoja - nuorena leskeksi jääneet menevät naimisiin jos suinkin voivat. Yksinhuoltaja äidin kohtalo on aikamoisen hankala. Nämä tänä lauantaina kokoontuneet naiset olivat jo muoreja, uurteet poskilla syvät, ja elämän kokemus painanut hartiat kumaraan. Mutta tanssi sujui ja nauru raikui - kikatimme yhdessä kuin pahaiset kakarat, kun tilaisuu

Jumalanpalvelus

Kuva
Jäähyväisjumalanpalvelus Lemeran kirkossa. Hulppea sali täyttyy pikkuhiljaa, kuorot harjoittelevat jo laulujaan ja me kiipeämme puhujakorokkeelle. Jumalanpalvelus alkaa kuorojen lauluilla. Naistenkuoro, miesten ryhmä, kifulirukielellä laulava kuoro ja suuri yhteiskuoro laulavat rytmikkäistä lauluja rumpujen ja vähän jo uudempien soittimien säestyksellä. Naisten kauniit vaatteet värittävät kirkkosalia – miehet istuvat toisella puolella, ja naiset toisella. Reinikaisten vävy, Lemerasta itsekin kotoisin oleva lääkäri, johtaa puhetta. Me vieraat tuomme terveisiä ja käytämme lyhyet puheenvuorot.  Pienet pyhäkoululaiset aloittavat oman hartaushetken jo aamulla 7 aikaan, lapsista ei ole näissä kerhoissa puutetta.  Tilaisuudessa on yli 1000 kuulijaa, lapsia ei taideta edes laskea. Ihmiset kävelevät pitkän matkan päästä sunnuntain jumalanpalvelukseen. Puheiden aikana unilukkari kiertää käytävillä, ja tökkii torkkuvia hereille. Tilaisuus kestää lähes neljä t

Verimineraalit

Kuva
Yhä enemmän puhutaan siitä, miten Kongon maaperästä löytyvät rikkaudet hyödyttävät länsimaita, köyhdyttäen kongolaisia. Kongossa kaivetaan kultaa, timantteja sekä erilaisia tietokoneiden ja puhelimien valmistamiseen käytettäviä mineraaleja. Lemeran kaupunkiin kaivos tuli vuonna 2007 tuoden kaivattua elämää sodan jälkeen. Pieniä kauppoja syntyi, ihmisiä tuli kauempaakin kaivamaan ja elämä vilkastui. Kuka vaan sai kaivaa vaikka omalta pihaltaan ja väki alkoi vaurastua. Lemeran kylässä kaivoksen rahavirrat eivät näy. Kaivajat käyttivät rahan viinaan tai muihin huvituksiin, ja vain harva osasi olla viisas rahan kanssa. Tämä on harmillista, sillä kaikki tietävät sen, että kaivoksien taustalla jyllää valtava ulkomaiden voimat ja vallat. Riisto on arkea ja väliportaita liikaa.  Pääsimme vierailulle Lemeran kylän liepeillä sijaitsevaan kaivokseen. Opettaja joka saattoi meidät kaivokselle, kertoi, että sodan jälkeen kaikki on runneltu. Kaivoksen myötä ihmisiä tuli kaikkialta,  kauempaa Bu

Jumalani Jumalani miksi minut hylkäsit

Kuva
Kuljeskelimme sairaalan käytävillä ja osastoilla. Sairaalan ylilääkäri kierrätti meitä ja kertoi sairaalan tilanteesta. Kävimme vastasynnyttäneiden osastolla ihastelemassa suloisia pieniä vauvoja. Sairaalassa syntyy noin 100 vauvaa kuukaudessa. Äidit tulevat pitkienkin matkojen takaa synnyttämään tai muuten hoitoa saamaan. Myös keisarinleikkauksia pystytään tekemään.  Kongon lain mukaan naimisiin ei mennä ennen 18vuoden ikää. Totuus on kuitenkin toinen. Lääkäri kertoi, että nuorin sairaalassa synnyttänyt on noin 14 vuotias. Usein käy niin, että vanhemmat valehtelevat lastensa iän ja naittavat tyttönsä nuorena. Nuorten tyttöjen synnyttäessä komplikaatiot ovat yleisiä koska äitien kasvukin on vielä kesken. Sairaalaan tullaan synnyttämään usein pitkien matkojen päästä, ja valittettavasti usein vasta, kun synnytys ei kotona etene. Näkemämme nuoret äidit olivat monisynnyttäjiä, monella jo useampi lapsi kotona. Kuva HH Kuva HH Kuva HH Ylilääkäri kertoi myös, että ala