Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2020.

Korona sekoitti keittiön

Kuva
Nuorin lapsista istuu ruokapöydässä ja katsoo minua hyvin epäluuloisesti, ehkä epätoivoisestikin, ja huolissaan. - mikä sinuun on mennyt, tämä on jo ties kuinka mones päivä peräkkäin että sinä laitat oikeaa ruokaa, jota pystyy jopa syömään. Tähän asti hernekeiton lämmityskin on ollut liian haastavaa... Ei ole uutinen, että minä en ole viihtynyt keittiössä. Lapset eivät ole nälkään meillä kuolleet minun ollessa kokkausvuorossa (vain ja ainoastaan jos Isäntä on ollut poissa kotoa), mutta mitään hinkua minulla ei keittiöön ole ollut. Ja tätä vielä vahvistaa se, että Timppa kuulema tykkää kokeilla reseptejä, ja hänen mukaansa ruokaa pitää rakastaa sieltä valmistusprosessista asti. Niin. (tosin on hän sanonut senkin, että nälkä laittaa tekemään epätoivoisiakin asioita).  Mutta nyt, Korona tuli ja muutti tämänkin arjen rutiinin. Olen tehnyt nyt maaliskuun alusta asti etätöitä, eli ollut kotona. Tähän astihan olen viikottain ollut Helsingissä töissä, ja pitkill

Haista paska korona

Kuva
Haluan elämäni takaisin, toteaa nuorimmainen ja venyy pitkin huoneita. Päivät ovat kuin ikuista pitkäperjantaita lapsena. Kavereita ei saa tavata, metelöidä ei kannata ja huvitusta on keksittävä rajoitetuistsa mahdollisuuksista.  Oma olo on samanlainen, haluan elämäni takaisin, ja toisaalta taas en. Keho ja mieli on kaivannut tätä hitautta ja tiettyä arjen tylsyyttä. Ja toisaalta oma työmääräni on räjähtänyt käsiin, eli ei ainakaan vielä ole toimettomana tarvinnut olla.  Tämä on kuin paluu omaan lapsuuteen muutenkin, paljon ulkoilua, lukemista ja perheen kanssa olemista. Ero entiseen on online- elämä, jota kautta pystyy kavereitakin tapaamaan virtuaalisesti. Ja sitä tuo nuoriso kyllä tuntuu tekevän. Lasten kansainvälisen koulun kaverit ovat perustaneet vuosien jälkeen yhteisen chattiryhmän, ja se ikään kuin kuroo mennyttä tähän hetkeen kiinni. Kaikki nuo pienet kielitaidottomat koululaiset, jotka yhdessä rämpivät kohti ystävyyttä vieraassa kulttuurissa, ovat nyt aik