Onnella vai ilman
Olen nyt muutaman kuukauden saanut haahuilla elämäni kanssa, opintovapaalla ja muutenkin vapaalla. Ensi viikolla palaan töihin, ja arki alkaa. En tiedä mitä ajattelisin, mutta ehkä ei tarvitsekaan.
Viime päivinä olen miettinyt sitä, minkä verran olosuhteet vaikuttavat onnellisuuteen ja määräävät elämisen suuntaa. Onko onni kiinni siitä, että saa valita sen, minkälaisessa tilanteessa elää - oli se sitten perhe, työ, harrastus, elinolot, asuinpaikka tai mikä tahansa muu. Olen nyt opinnoissani kahlannut valtavan paljon kirjallisuutta ja tutkimuksia liittyen työhyvinvointiin, johtamiseen, organisaatioiden kehittymiseen, luottamukseen ja niin edelleen. Uutena vanhana trendinä näyttää nousevan tietynlainen mindfullness ajattelu myös työelämään. Mielenrauhoittaminen ja hetkeen kiinnittyminen. Puolensa ja puolensa. Kyllähän se helpottaa, jos saa syvään hengitettyä silloin kun ympärillä heittelee - toisaalta taas rakenteista tms ulkopuolelta tulevaa ärsykettä tai painetta ei saa tehtyä tyhjäksi sillä, että hoitelee itseään.
Opintovapaalla olen myös kirjoittanut sivutolkulla tarinoita. Minulle on annettu lahja tavata monenlaisia, erilaisista lähtökohdista ja elämänympyröistä tulevia ihmisiä. Olen saanut haastatella heidän tarinaansa, ja istua kuulolle. Sama kysymys on pyörinyt niissä hetkissä mielessä; mistä sisäinen olotila ja onnellisuus kumpuaa, jos on kummutakseen. Ulkopuolisin silmin kammottavissa tilanteissa elävä saattaa säteillä suurta rauhaa ja jopa, uskallanko sanoa, tyytyväisyyttä. Toisaalta taas ulkopuolelta katsottuna hyvä ja täydellinen elämä saattaa olla henkilön sisäisessä maailmassa kaaottinen. Onko kyse siitä, mitä toivoo, haluaa, tarvitsee - vai siitä mihin tyytyy? Muutos pysähtyy, jos jää paikalleen, mutta jatkuva toisenlaisen tilanteen etsiminen kuluttaa. Ja sitten on asioita, joita ei tilata, mutta jotka annetaan; kipua, kärsimystä, pelkoa, surua.
No, kuten ehkä alkaa vaikuttaa, ajatukset ovat melkoisessa myllerryksessä- vaikka tavoitteena oli löytää jonkinlainen selkeys tämän opintovapaan aikana. Ehkäpä tähän jaarittelun lopuksi vaan tällainen aasinsilta:
Kevät on Lähi-Idässä valtavan kaunista aikaa. Rutikuivat ja pölyävät hiekkaerämaat yhtäkkiä leimahtavat kukkimaan. Vihreys on pursuavan runsasta, kukat värikkäitä, ja hetki on kuin taikaa. Tulee joka vuosi eri aikaan, ja katoaa nopeasti. Minua puhuttelee valtavasti tuo nopeatempoisuus, kauneus ja yllätyksellisyys. Ja joka kerta, näiden kukkien kohdalla mietin, että kukkisinko itse yhtä täysillä, huolimatta siitä, mihin minut on istutettu?
Viime päivinä olen miettinyt sitä, minkä verran olosuhteet vaikuttavat onnellisuuteen ja määräävät elämisen suuntaa. Onko onni kiinni siitä, että saa valita sen, minkälaisessa tilanteessa elää - oli se sitten perhe, työ, harrastus, elinolot, asuinpaikka tai mikä tahansa muu. Olen nyt opinnoissani kahlannut valtavan paljon kirjallisuutta ja tutkimuksia liittyen työhyvinvointiin, johtamiseen, organisaatioiden kehittymiseen, luottamukseen ja niin edelleen. Uutena vanhana trendinä näyttää nousevan tietynlainen mindfullness ajattelu myös työelämään. Mielenrauhoittaminen ja hetkeen kiinnittyminen. Puolensa ja puolensa. Kyllähän se helpottaa, jos saa syvään hengitettyä silloin kun ympärillä heittelee - toisaalta taas rakenteista tms ulkopuolelta tulevaa ärsykettä tai painetta ei saa tehtyä tyhjäksi sillä, että hoitelee itseään.
Opintovapaalla olen myös kirjoittanut sivutolkulla tarinoita. Minulle on annettu lahja tavata monenlaisia, erilaisista lähtökohdista ja elämänympyröistä tulevia ihmisiä. Olen saanut haastatella heidän tarinaansa, ja istua kuulolle. Sama kysymys on pyörinyt niissä hetkissä mielessä; mistä sisäinen olotila ja onnellisuus kumpuaa, jos on kummutakseen. Ulkopuolisin silmin kammottavissa tilanteissa elävä saattaa säteillä suurta rauhaa ja jopa, uskallanko sanoa, tyytyväisyyttä. Toisaalta taas ulkopuolelta katsottuna hyvä ja täydellinen elämä saattaa olla henkilön sisäisessä maailmassa kaaottinen. Onko kyse siitä, mitä toivoo, haluaa, tarvitsee - vai siitä mihin tyytyy? Muutos pysähtyy, jos jää paikalleen, mutta jatkuva toisenlaisen tilanteen etsiminen kuluttaa. Ja sitten on asioita, joita ei tilata, mutta jotka annetaan; kipua, kärsimystä, pelkoa, surua.
No, kuten ehkä alkaa vaikuttaa, ajatukset ovat melkoisessa myllerryksessä- vaikka tavoitteena oli löytää jonkinlainen selkeys tämän opintovapaan aikana. Ehkäpä tähän jaarittelun lopuksi vaan tällainen aasinsilta:
Kevät on Lähi-Idässä valtavan kaunista aikaa. Rutikuivat ja pölyävät hiekkaerämaat yhtäkkiä leimahtavat kukkimaan. Vihreys on pursuavan runsasta, kukat värikkäitä, ja hetki on kuin taikaa. Tulee joka vuosi eri aikaan, ja katoaa nopeasti. Minua puhuttelee valtavasti tuo nopeatempoisuus, kauneus ja yllätyksellisyys. Ja joka kerta, näiden kukkien kohdalla mietin, että kukkisinko itse yhtä täysillä, huolimatta siitä, mihin minut on istutettu?
Kommentit
Lähetä kommentti