Shampanjaa vai nenäliinoja

- Pärjääkö se? Tokaisi keskimmäinen, ja puki varmaan meidän kaikkien ajatukset sanoiksi.

Varoittamatta, ennakoimatta, yhtäkkiä elämmekin sitä vaihetta, jolloin nuo yövalvojat, hermojen repijät, sydänten murskaajat, silmäterät muuttavatkin pois kotoa. Eihän sen näin pitänyt mennä. Ei vielä ja tällä tavalla. Ja ennen kaikkea, emmehän me ole vielä niin vanhoja, että meidän lapset ovat aikuisia (!?) jotka pärjäävät omillaan!

Vanhin lapsista valmistui joulun alla, etsi töitä, ja juuri siinä vaiheessa, kun alkoi jo epätoivo iskemään, saikin niitä töitä, mutta aivan muualta, kuin olin luullut. Oli työhakemukseen kirjoittanut, että toivoisi pääsevänsä kotikonnuilleen Savoon, ja se ei ilman töitä onnistu. Liekö se haastattelijan sydämen sulattanut.

Omatoimisesti hommasi asunnon, ja nyt sitten pakataan huonetta tyhjäksi kotoa. (Saan toimistohuoneen!!!)

Mutta pärjääkö se? Varmistinko kaiken, kasvatinko kunnolla, opetinko siivoamaan, tekemään ruokaa, hoitamaan itsensä, pesemään pyykkinsä ja vessanpöntön, entä jos avaimet unohtuu sisälle? Miten sen siskot pärjää ilman veljeä kotona. Miten minä pärjään. Ja entä jos sille tulee koti-ikävä?

Mieheni muistuttaa minua siitä, että olen joskus murrosiän paiskoessa poikaani luvannut ostaa ison shampanjapullon ja avata sen välittömästi, kun poika muuttaa kotoa. Nyt minusta tuntuu, että shampanja ei maistukaan. Ehkä tarvitsen vaan paketin nenäliinoja.
Ja tiedän, että tämä on loistava vaihe hänen elämässä, ja näinhän sen pitää mennä. Mutta nyt aion hetkeksi pysähtyä tähän kohtaan ja ihmetellä sitä, mistä tähän hetkeen on tultu, ja miten tästä mennään eteen päin.

Whatsappiin kolahti tällainen kuva #aikuisuuden mittari -  oman asunnon avain ruokakärryssä

ps. Ja sain sen kuoharipullon tältä muuttajalta. Olen tainnut jotain tehdä oikein.