Töihin paluu

Tänä aamuna, pitkästä aikaa. Liian aikaista kommentoida siitä vielä mitään. Sen sijaan liitän tähän ajatuksen, jonka palautin viime viikonlopun runokurssille (ne ihanat kirjoittamisen opinnot Jyväskylän yliopistossa! ja sain tästä ihan kivaa keskustelua ryhmän kanssa aikaiseksi - ja palautetta myös.)
Tämä sielunmaisema, voi olla sisäistä tai ulkoista.

 Runo rakastamastani asiasta

ERÄMAA

Sinä olet minulle polttava elämänmaku ja yllätyksellinen kuolema

Upottavassa hiekkameressä kulkee palvelijoittesi vuosituhantinen karavaani, nöyränä ja voimasi tietäen

Jätät jälkeesi pölyävät salaisuudet, kuivan ja polttavan pinnan, kuperat kalliot ja rotkot, jotka johtavat ei minnekään

Sateenkaaren kaikki värit liekehtivät pinnallasi, purppurainen punaa hymysi, auringolta lainasit viittasi sävyt

Tähtien kivutessa mustalle taivaalle ihollasi kulkee hiekkakäärmeen helmeilevä matka kirjoen helmaasi kiemuraiset kuviot

Voisin tuijottaa tyhjyyttäsi vuosituhannet ja olisin niin täynnä

Ääretön hiljaisuutesi huutaa korvani rikki, ja siitä saan lohdun ja levon

He sanoivat löytäneensä sinut, nuo houkat,

Mutta sinä kutsuit avuksesi veljesi tuulen ja siskosi paisteen -  ja pyöräytit muotosi uudelleen,

ja niin he eksyivät kupeittesi uumeniin

Näytit etsijöillesi kaukaisen kangastuksen

ja rynnätessään juomaan vehreän keitaan läikehtivää vettä joutuivat oveluutesi orjiksi

jäljelle jäi vain auringon paisteessa haalistuvat luut

Sinun rannoillasi istuessani löydän sen, joka en koskaan vielä ollut

Sinä olet minulle elämä ja kuolema ja ainainen kaipuu siinä välissä