Peppes Burger

Olen Suomeen muuttamisemme jälkeen miettinyt todella paljon ystävyyttä, yksinäisyyttä ja yleensäkin tätä ihmisyyttä. Eilen pidin Muuramessa kirjailijailtaa, jossa luin tekstejäni ja kerroin kokemuksiani sekä maailmalta, mutta myös Suomesta. Sitä miten kohtaamisen kautta voi avautua monta uutta näkökulmaa, mutta miten myös voimme kulkea toistemme ohi. Eräs mukana ollut, kauan ulkomailla itsekin asunut rouva totesi, että vierauden ja muukalaisuuden tunne on hinta siitä, että on kerran lähtenyt kotimaastaan. Jatkuva ikävä ihmisiä, jotka ovat kaukana.

Tuon tunteen pystyn hänen kanssaan jakamaan. Hukassa olemisen tunnelma on ollut useinkin läsnä, ja olen miettinyt johtuuko se siitä, että on itse vielä niin irrallaan kaikesta, vai muuten vaan ihmisenä olon kipeydestä.  Ja niin, olen ollut hyvinkin yksinäinen, mikä on sinällään hassua, koska olen suhteellisen sosiaalinen.

Viime syksynä suoritin pakkoruotsia jälleen kerran. Mikäli mielii saada opintoja eteen päin, on tietty määrä toista kotimaista suoritettava. Edellisestä ruotsin kurssista oli aikaa miljoona vuotta, ja kieltä ei juurikaan ollut tarvinnut käyttää. Laahustin luokkaan pakokauhuisena. Skannasin paikallaolijat, ja istuin suurinpiirtein ikäiseni, ystävällisesti hymyilevän naisen viereen. Totesin hänelle, että en taida selvitä tästä. Ja hän taisi todeta samaa. Siitä alkoi uusi tuttavuus, jonka mahdollisti vain tuo pakkoruotsin kurssi. Asumme niin eri puolilla Suomea  ja teemme niin erilaisia töitä, että tuskin muuten olisimme tavanneet.



Hinkkasimme ruotsin kurssia yhdessä ja samalla tutustuimme. Meillä oli paljonkin yhteisiä ajatuksia, kokemuksia ja samalla kun teimme Peppes Burgerin sanastotehtävää, jaoimme myös omaa elämäämme. Kurssi loppui ja läpäisimme sen kunnialla molemmat. Päätimme jatkaa yhteyden pitoa.
Olemme tavanneet muutamia kertoja ja jatkaneet juttelua, itkeneet ja nauraneet. Jakaneet elämää, iloa ja surua.


Ja minä olen hämmentynyt sen edessä, että minulle annetaan yhtäkkiä lahjaksi ihminen, jonka sydän lyö samaan tahtiin. Joka lähettää minulle viestejä ja varmistaa kuulumisia. Joka kuuntelee rauhassa kun yritän hakea sanoja ja kertoa mitä ajattelen asioista. Joka juo kanssani lasin viiniä ja jakaa omaa elämäänsä. Etsimällä en olisi häntä löytänyt, mutta Peppes Burger meidät yhdisti. Ehkäpä elämässä parhaat asiat tapahtuvat juuri näin, yllättäen ja varoittamatta. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lemeran pieni kylä

Sieluun tuulee

Kohtaamisia 2