Vastauskirje Minnalle
Minna,
Kirjoitit kohtaamisesta ja johtajuudesta. Esimiestyö on rankka laji. Jäin miettimään erityisesti sitä, miten tärkeä on saada "korjaavia kokemuksia" erilaisista kohtaamisista - varsinkin silloin kun turpaan on saatu, ja selkään puukotettu. Onneksi sinä sait kokemuksen ja hyvän kohtaamisen - se kokemus kantaa pitkälle!
Myös ihmisyys on kumma laji. Ihmisinähän me tulemme näihin eri rooleihimme. Sitä miettii myös, mikä laittaa meidät toimimaan välillä niin, että tulee haavoja. Mikä on se sisällä asuva kipu, pelko, haava tai varjo, joka meitä ajaa toimimaan niin, että toimintamme ja sanamme rikkovat enemmän kuin eheyttävät. Ja löytyykö peilejä - kohtaamisia - joissa voi turvallisesti pohtia omaa sisintään ja saada palautetta. Johtajuus tarvitsee myös peilejä, koska valta on monisäikeinen asia, jota tarvitaan, mutta joka voi olla myös ase.
Minna, mietin myös kirjoituksesi pohjalta paljon luottamus-teemaa. Kohtaaminen, vuorovaikutus ja luottamuksen rakentaminen näyttävät nousevan myös organisaatioissa melkoiseksi avainasiaksi, menestystekijäksi. Luottamus rakentaa ja vahvistaa, lisää luovuutta ja iloa - mutta rikkoontuessa siitä maksaa kalliin hinnan sekä yksilö, mutta myös työyhteisö. Luottamusrikkomuksen tai luottamuspulan sattuessa siitä puhuminen taitaa olla melkoisen haastavaa. Mikä meitä riivaa, että avoin keskustelu on niin vaikeaa.
Toisaalta, luottamuksellisuus asettaa ihmisen haavoittuvaksi. Siinä joutuu laittamaan itsensä altiiksi, haavoittuvaksi ja ennen kaikkea kohtaamaan itsensä. Viisaat sanovat, että jos ei tunne itseään, on vaikea kohdata myös toista. Ja pisin matka elämässä taitaa olla matka omaan itseensä.
Nyt pitää lähteä kahvinkeittoon, mutta mitäs tämä kirjoittelu herättää?
Kirjoitit kohtaamisesta ja johtajuudesta. Esimiestyö on rankka laji. Jäin miettimään erityisesti sitä, miten tärkeä on saada "korjaavia kokemuksia" erilaisista kohtaamisista - varsinkin silloin kun turpaan on saatu, ja selkään puukotettu. Onneksi sinä sait kokemuksen ja hyvän kohtaamisen - se kokemus kantaa pitkälle!
Myös ihmisyys on kumma laji. Ihmisinähän me tulemme näihin eri rooleihimme. Sitä miettii myös, mikä laittaa meidät toimimaan välillä niin, että tulee haavoja. Mikä on se sisällä asuva kipu, pelko, haava tai varjo, joka meitä ajaa toimimaan niin, että toimintamme ja sanamme rikkovat enemmän kuin eheyttävät. Ja löytyykö peilejä - kohtaamisia - joissa voi turvallisesti pohtia omaa sisintään ja saada palautetta. Johtajuus tarvitsee myös peilejä, koska valta on monisäikeinen asia, jota tarvitaan, mutta joka voi olla myös ase.
Minna, mietin myös kirjoituksesi pohjalta paljon luottamus-teemaa. Kohtaaminen, vuorovaikutus ja luottamuksen rakentaminen näyttävät nousevan myös organisaatioissa melkoiseksi avainasiaksi, menestystekijäksi. Luottamus rakentaa ja vahvistaa, lisää luovuutta ja iloa - mutta rikkoontuessa siitä maksaa kalliin hinnan sekä yksilö, mutta myös työyhteisö. Luottamusrikkomuksen tai luottamuspulan sattuessa siitä puhuminen taitaa olla melkoisen haastavaa. Mikä meitä riivaa, että avoin keskustelu on niin vaikeaa.
Toisaalta, luottamuksellisuus asettaa ihmisen haavoittuvaksi. Siinä joutuu laittamaan itsensä altiiksi, haavoittuvaksi ja ennen kaikkea kohtaamaan itsensä. Viisaat sanovat, että jos ei tunne itseään, on vaikea kohdata myös toista. Ja pisin matka elämässä taitaa olla matka omaan itseensä.
Nyt pitää lähteä kahvinkeittoon, mutta mitäs tämä kirjoittelu herättää?
Kommentit
Lähetä kommentti