Kiitollisuudesta

Makaan hammaslääkärissä. Silmät peitettynä, lappu leuan alla ja kirkas valo toljottaa silmiin.
Ja minua alkaa yhtäkkiä itketää. Ei se, että minua sorkitaan suuhun, vaan se miten onnekas olenkaan. Tilanne ei ole itkulle kovin otollinen ja yritän kääntää ajatuksia muualle. Intakti, intakti, amalgaami ykköspinnalla, ientaskut ehjät...

Säännöllisesti minut kutsutaan hammashuoltoon, ennaltaehkäisevästi tarkistuttamaan hampaani, tälläkin kerralla onneksi todettiin kaiken olevan hyvin. Maksan tästä lystistä muutaman euron. Yhtälailla saan hoidettua muitakin terveyteeni liittyviä asioita tarvittaessa. Lapset kutsutaan terveystarkastuksiin, työterveyshuolto huolehtii työikäisistä. Ajatukset vaeltavat tässä valtavassa etuoikeuden viidakossa, joka yhtäkkiä kristallisoituu minulle.

Olen lähdössä pikapuoliin uudelleen Kongoon. Se on maa, joka jätti kesällä minuun syvän haavan, ihmisyyden haavan. Siksi minua nyt itkettää hammaslääkärissä, kun siellä konkretisoituu jotain siitä, miten tasan ei mene juuri mikään tässä maailmassa.
Minua itkettää kun mietin lasten hymyileviä suita ja nälkäisiä vatsoja. Minua itkettää meidän välinpitämättömyys ja olankohauttelut. Minua puistattaa hämmennys mitä ebola siellä saa tällä hetkellä aikaan. (Soitin juuri sinne tuttavalle, ja hän kertoi, että koulun alkaminenkin on epäselvää ebolatilanteen takia - uskaltaako vai eikö uskalla ovia avata.) Minua itkettää kun mietin miten huolissaan äitien täytyy lapsistaan olla. Minua kuvottaa, kun mietin mitä raakuuksia se maa edelleen joutuu todistamaan.
Minua itketää kun en läheskään aina tajua, miten onnekas olen.

Koulu Gomassa, Kongossa.

Minä en ole kiitollisuuspäiväkirja - tyyppiä. Minun ailahteleva lunne ei ole sellainen, joka jaksaisi kirjoittaa päivittäin kymmentä asiaa, josta olen kiitollinen, koska jo kolmannen kohdalla tulisi mieleen asia, joka sillä hetkellä ärsyttää - ja homma jäisi kesken. Sanovat tosin, että tässäkin asiassa tekee harjoitus mestarin, mutta niin sanotaan avantouinnistakin. En tee sitäkään.

Minä olen ihminen, joka hetkittäin tajuaa, miten onnellinen ja etuoikeutettu on. Ja silloin voi vaikka salaa pyyhkiä kyyneleensä hammaslääkärin liinaan.





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lemeran pieni kylä

Sieluun tuulee

Kohtaamisia 2