Onnellinen kansa

Minä vakoilen ihmisiä, katselen heitä ja kuuntelen salaa puheita. Tähän minua on jopa kehoitettu kirjoittamisen opinnoissa- parhaita ideoita moniin teksteihin tulee siitä, että tarkkailee elämää eri puolilta ja sen monivivahteisia kasvoja. Ei tarvitse huolestua, en minä raportoi kaikkea näkemääni ja kuulemaani, mutta ihmiset ovat vahvasti mielenkiinnon kohteeni, koska en lakkaa ihmettelemästä sitä erilaisuutta ja samanlaisuutta, mitä meihin kätkeytyy. 

Tällä menneellä viikolla näin muutamia hetkiä, joista tämän tekstin rakennan. Koska ne vaan oli niin ihania välähdyksiä. 

Söin kakkua kahvilassa, ja huomasin, että lähelläni istui vanha pariskunta. Ryppyiset ihot, vapisevat kädet ja kumara asento. He söivät yhteiseltä lautaselta leivosta, ja välillä hymyilivät toisilleen. Mitään sanoja ei vaihdettu, mutta viesti heidän välillään oli vahva.

Istuin bussissa, jossa lähelläni istui kaksi nuorta. Toinen heistä oli vammainen - ja hän kertoi kokemuksiaan koulustaan, jossa oli käynyt joku puhumassa erilaisuudesta. Miten maailma olisi parempi, jos jokainen kuulisi meiltä itseltään sen, mitä ajattelemme - ennen kuin ennakkoluulot pääsevät vahvistumaan, hän pohti.

Kiirehdin kaupungilla palaverista toiseen, ja näin ikkunan läpi, kun viereiseen kahvilaan oli istunut isä ja poika välipalalle. Pojan pillimehusta purskahti mehua hänen nenälleen ja molempia nauratti. En kestä miten ihania isiä Suomessa on.

Ikäiseni mies käveli ohi musiikkia kuunnellen ja laulaen mukana niin, että katu raikui. Meitä samanikäisiä bussipysäkillä olevia nauratti.

Aloitin eilen uudessa opiskelijaryhmässä opinnot, jotka luotaavat suhteellisen syvälle mielenmaisemiin. Kuuntelin esittäytymisiä ja ihmettelin sitä, miten oikea-aikaisesti meille annetaan sekä uusia tuttavuuksia, mutta myös erilaisia mahdollisuuksia opetella ymmärrystä itsestä ja toisesta.

Tällä viikolla minun vakoiluni kohdalle on osunut liikuttavia ja ilahduttavia hetkiä. Nyt kun mietin näitä erilaisia tilanteita, olen vahvasti sitä mieltä, että me suomalaiset olemme todellakin onnellinen kansa. Huolimatta siitä, että kiusaannumme smalltalkista ja rehvastelusta, ja vaikka oman tilan tarve on meillä suuri, on meissä paljon onnellisuutta lisääviä taitoja. Onnellisuutemme on kätketty melankoliaan, ja sitä vasten myös nämä pienet onnen häivähdykset näkyvät selkeämmin. Onnellisuus meissä on arjen hyviä hetkiä, jotka tulevat ja menevät - ja joita joskus kannattaa pysähtyä ihmettelemään.