Kevätjuhlaa

Lapsuuden kevätjuhlat olivat suloinen sekoitus jännitystä ja haikeutta. Tuomet tuoksuivat, polvisukat valuivat ja Suvivirsi kaikui. Hymypatsaat ja stipendit jännittivät, ja todistuksen numerot. Ja sitten alkoi kesä, joka tuntui jatkuvan ikuisuuden aurinkoisena ja ihanana. Tänään vietettiin virtuaalijuhlia suunnassa ja toisessa, mutta silti näytti sama askelten kepeys olevan jo lasten askelissa, kun tuossa kadulla juoksivat koulun jälkeen kohti vapautta. 

Tämä kevät on pistänyt meidän elämän monella tapaa uusiksi, pysäyttänyt päivät pitkiksi ja yöt huolesta levottomaksi, vienyt ihmiset ruutujen taakse ja kuronut kaukaisia lähelle. Korona-kevät tullaan muistamaan, mutta mistä kaikesta, sitä ei ole vielä kirjoihin ja kansiin kirjoitettu. Ja muutummeko tämän seurauksena ystävällisemmäksi, elämää ja toisiamme arvostavammaksi ja tartummeko jokaiseen hetkeen ja mahdollisuuteen kuin se olisi todellakin viimeinen - se jää nähtäväksi. 


Sen verran tiukkaa settiä tämä kevät kuitenkin on ollut, että nyt jos koskaan pitäisi palkita jokaista joka on tahtomattaan joutunut venymään suuntaan jos toiseen, epätietoisena siitä, koska tämä loppuu; vanhempia, opettajia, lapsia, nuoria. Jokainen on varmasti yrittänyt enemmän kuin parhaansa, jotta selviäisi tämän suhteellisen kummallisen ja pimeänkin jakson läpi. Eikä aina tarvitse olla reipas ja jaksaa. Tässä on samalla joutunut luopumaan monesta (turhastakin) asiasta, joten alakulo on ollut ymmärrettävää. 





Oma kuopus sai tänään peruskoulun päästötodistuksen. Hän on aloittanut koulun ja lopettanut koulun kummallisissa olosuhteissa. Ensimmäinen koululuokka alkoi kielitaidottomana kansainvälisessä koulussa Jordaniassa. Hän oli tuon syksyn lähes puhumaton ja hämillään. Mutta koska on rohkea ja vahva luonteeltaan, hän sukelsi koulumaailmaan sisään, ja yritti kovasti ymmärtää ja pysyä mukana. Eräänä päivänä hän tuli koulusta, ja kertoi iloisesti, että muistaa tänään lauletun laulun sanat: "a valenikkari o surisankari"  -emme tänä päivänäkään ole selvittäneet mitä ihmettä tuo laulu voisi tarkoittaa, puhumattakaan kielestä, joka todennäköisesti kuitenkin oli englantia.

Sitten joulun alla tapasin Siirin opettajan kuntosalilla eräänä iltana, ja hän tuli minulle kertomaan, että tänään tapahtui ihme: Tähän asti Siirin kommunikointi oli lähinnä; Toilet please?, mutta tänään yhtäkkiä tyttö alkoi puhumaan ja puhui ja puhui ymmärrettävää englantia! Minä opettaja juoksin joka luokkaan kertomaan, että Siiri  puhuu!

Minua alkoi siinä kuntosalin lattialla itkettämään, ja me molemmat tiesimme, että tyttö tulee pärjäämään. Perheen kaikista puheliain oli pitänyt mykkäkoulua puolivuotta, ja se oli ollut pelottavaa.
Ja toden totta tämä tyttö on pärjännyt. Monet muutokset ja mullistukset. Ja nyt hän pääsee peruskoulusta käytyään viimeisen kevään keskellä korona -arkea. Onneksi pääsi vielä kaverit tapaamaan, ennen kuin hajautuvat kuka minnekin. 

Olen ihaillen katsellut lapsen kasvua. Päättäväinen, määrätietoinen, oikeamielinen ja äärimmäisen kantaaottava. Kaikki nämä ovat olleet hänessä jo pienestä tytöstä asti, ja vahvistuneet voimalla. Tuolla luonteella ja asenteella voi saavuttaa vaikka mitä. Mutta pääasia on, että löytää oman näköisensä polun. Mutta nyt nautitaan kesästä ja vapaudesta. 




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lemeran pieni kylä

Sieluun tuulee

life matters