Odotushuoneesta olohuoneeseen

Koronakevät pyöräytti monen suunnitelmat uusiksi niin työrintamalla, kotiarjessa kuin tulevaisuuden suunnitelmienkin suhteen. Aluksi tunnelma oli odotteleva ja ehkä jopa hieman innostunutkin - olisiko nyt mahdollista hieman hellittää ja saada enemmän aikaa hektiseen arkeen. On turha tässä kohtaa luetella kaikkea sitä arkea haastanutta, jota pienten lasten vanhemmat, koululaisten perheet ja etätyössä sinnittelevät kokivat. Puhumattakaan niistä, jotka yllättäen joutuivat lomautetuksi tai pahimmassa tapauksessa sairastuivat itse vakavasti. Yhteistä on se, että elämä muuttui varoittamatta - niin kuin sillä mokomalla on tapana. 

Kaunis kesä tuli ja kesä meni. Kesäkin oli erilainen kuin ennen. Uimarannolle ilmestyivät korona-ohjeet ja festarit ja muut hyppelöt peruttiin. Suomalaiset kuitenkin taisivat löytää toisensa ja kotimaansa luonnon. Salaiset haaveet siitä, että korona olisi syksyä kohti ohi, joutui unohtamaan. Syksyä on aloitettu huolestunein tunnelmin ja äänenpainoin - normaaliin yritetään palata, mutta harva asia taitaa olla sitä entistä normaalia. Ja tässä kohtaa on tietysti todettava jo ehkä kliseinen ajatus, mutta hyvinkin paikkansa pitävä, että olemme samassa myrkyssä, mutta niin erilaisin venein liikkeellä. Koronaa vastaan taistelu on erilaista täällä meillä, kuin globaalissa etelässä, jossa sosiaalinen etäisyys on hankala toteuttaa - tai jossa kotiin jääminen tarkoittaa leivän välitöntä loppumista. 

Nyt kun pirullinen korona jakaa väsymätöntä etenemistä, pitää arjessa jaksamiseen etsiä keinoja. Olen ollut kuulevinani yllättävän paljon sitä, miten kesän jälkeen ei palaakaan virkeä ja kesälomalta voimia kerännyt kansa, vaan eräällä tapaa jo valmiiksi uupunut ja apaattinen porukka. (ehkäpä hieman liioittelen, mutta tavoittanet ytimen). Syksy koronan varjossa näyttää pitkältä mustalta tunnelilta, ja kevään paino on olkapäillä. Pimenevä ja viilenevä vuodenaika on monelle muutenkin rankkaa, ja jos voimavarat ovat niukat, joutuu totisesti miettimään, miten itseään hoitaa kuntoon. 


Kuva: Janne Ylitalo

Useammasta suunnasta olen kuullut osuvan vertauskuvan tilanteesta, kun ihmiset ovat kuvanneet omaa oloaan kuin olisivat odotushuoneessa. Odottamassa jotain, joka ehkä tulisi, mutta jonka tulosta ei ole aivan varmuutta. Suurille näytöille vaan ilmestyy kerta toisensa jälkeen tieto siitä, että jälleen matka peruuntuu. Kioskit ja kahvilat menevät kohta kiinni, ja täytyy miettiä, jääkö sinne yöksi, vai etsiikö toisen yöpymäpaikan - sillä uhalla, että menopeli tuleekin sinä aikana. Kuormittava ja kurja tilanne. 

Olen pyöritellyt viime aikoina ajatusta siitä, että mitähän se vaatisi, ja mitähän tapahtuisi, jos sieltä odotushuoneesta siirtyisikin olohuoneesenen - eräänlaiseen loungeen. Ryhtyisi enemmän aktiiviseksi toimijaksi oman elämänsä asioissa ja valinnoissa, ja käyttäisi tämän välitilan (josta tosin voi tulla se uusi normaali) hyödyksi, mitä se itsekullakin sitten on. Mitä olohuoneessa tehdään - jollakin siellä on juoksumatto, toisella pino kirjoja, yhden perheen olohuone on aina täynnä vieraita, toinen nukkuu sohvalla. Entä jos sisustaisi sen elämänsä olohuoneen uudestaan hyvillä, kauniilla ja mieltä ja kehoa ravitsevilla asioilla. Ei antaisi koronan olla se joka määrää, vaan olisi itse oman elämänsä herra. 

Mitä sitten tarvitaan, jotta tuo siirtymä tapahtuisi. Tarvitaan valinta kulkea kohti olohuonetta. Useinhan muutoksessa on kyse siitä, mitä saa ja mitä menettää, jos lähtee kohti uutta. Lisäksi tarvitaan uskoa siihen, että olohuoneessa kannattaa olla, että siellä voi olla tarjolla jotain hyvää. Tarvitaan resilienssiä - tuota useasta suunnasta tulevaa sanaa, joka pitää saada lihaksi. Resilienssi on selvitymiskykyisyyttä, liikeellelähtemistä, sisua ja tokenemista tilanteesta. Resilienssiä voi kasvataa ja vahvistaa yksin ja yhdessä, yhteisöissä ja työtiimeissä. 

Ja tämä aasinsiltana siihen, että seuraava postaus käsittelee resilienssiä - se on minusta äärimämisen mielenkiintoinen teema - sitä olen nähnyt äärimmäisissä kriisiolosuhteissa Suomen rajojen ulkopuolella, mutta myös täällä lähempänä. Mistä se syntyy ja kasvaa, ja mitä se ihan oikeasti on - sitä pohdiskelen tässä syksyn mittaan! 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lemeran pieni kylä

Sieluun tuulee

life matters