Veliverkostot ja naisen asema
Viime päivät ovat olleet melkoista pyöritystä Suomen mediassa teemalla "kuinkas sitten kävikään". Ja tällä viittaan ulkomaalaistaustaisten tekemiin rikoksiin.
En ota niihin kantaa, mutta kirjoitan vähän omia kokemuksiani alueelta, josta suurin osa viime vuosien turvapaikanhakijoista tuli.
Viihdyn valtavan hyvin Lähi-idän kulttuurin keskellä. Sen supersosiaalinen ja maaninen syke saa minussa aikaan erilaista elämää, kuin mitä hillitty kotimaa tarjoaa. Olen saanut alueelta valtavan paljon tuttavuuksia, ja myös sellaisia ystävyyksiä, joiden kanssa elämää voi aidosti jakaa hieman syvemmältäkin. Ikävöin sinne, ja toivon vielä joskus asuvani alueella uudelleen.
Mutta, samalla kun olen siellä työtä tehnyt ja elämää kuljettanut, olen saanut maistaa myös sitä, mitä tarkoittaa kulttuurien ja uskontojen erilaisuus. Ja yksi suurin surun ja kauhistuksen aihe on ollut alueella oleva naisen aseman erilaisuus.
Suomalaisena naisena on ollut haastava ottaa vastaan se tosiasia, että naisia, myös minua, kohdellaan eri arvoisena, ja hyvin usein jopa kuin ilmaa. Alkuun otti todella koville se, että asiat hoidettiin mieluummin mieheni kautta, ja minua ei tervehditty joko ollenkaan, tai muuten niukasti. Toisaalta sain taas länsimaalaisena naisena kohtelua, jota en haluaisi nähdä missään; olin heille syntinen ja huono nainen, jolle saa huudella mitä vaan. Mutta, sain myös arvostavaa ja kaunista kohtelua. Ehkä hämmennyttävintä tuolla alueella onkin se, että suomessa totuttuun neutraaliin asiointitapaan ei juuri ole mahdollisuutta; hyvin usein asiat ovat ääriasioita; joko tai.
Koska minulla ei ollut alkuun mitään kulttuurikoodistoa, tukeuduin paikallisiin kulttuuritulkkeihin, ystäviini. Osa heistä oli aivan yhtä ahtaalla kuin minäkin, naisena kärsivät tilanteesta, ja olivat lähinnä vihaisia. Osa taas piti tilannetta aivan normaalina; naisen kuulukin olla eri asemassa, ja naisen tulee huolehtia siitä, ettei aiheuta pahennusta, herätä miesten mielenkiintoa tai muuta pahentavaa. Ääneen nauraminen oli huono juttu, samoin keskustelun aloittaminen. Taksissa istuit takapenkillä, etkä aloittanut keskustelua kuskin kanssa.
Olin hämilläni, surullinen ja vihainen.
Jonkin aikaa maassa asuttua aloitin juttuhetket ystävieni kanssa tilanteesta. Nuo keskustelut, yhteisen ymmärtämisen etsimisen hetket aiheuttivat sen, että totesimme yhdessä, että olemme avanneet ikkunoita molempien ymmärtämisen suuntaan, ja nyt on mahdollisuus nähdä myös valoa, saada aikaan muutosta. Joskus on myös parempi, että ikkunan avaaja tulee ulkopuolelta.
Naisen asema on syystä tai toisesta (uskonto, kulttuuri, muu mikä?) alisteinen useassa Lähi-idän maassa, näin asian olen ymmärtänyt. Naista valvotaan suvun toimesta, eikä virheliikkeitä ole lupa ottaa. Naisen kunnia on perheen kunnia. Pojan syntymä on parempi kuin tytön, ja tyttöjen koulun käynti yleensä loppuu varhaiseen avioitumiseen. Esimerkiksi Jordaniassa vasta viime vuonna muuttui ns. raiskauslaki, jossa raiskaaja välttyi rankaisulta menemällä naimisiin uhrin kanssa. Tein tästä artikkelin erääseen lehteen, ja asian penkominen oli kuvottavaa, mutta mielenkiintoista. Haastattelin sekä lakimuutosta edistäneitä aktivistejä, mutta myös kyläyhtiesön naisia ja miehiä. Huolimatta lakimuutoksesta todellisen muutoksen tapahtuminen kestää. Raiskattu on edelleen "lainsuojaton", halveksittu ja perheensä hylkäämä. Turvakodit täyttyvät näistä naisista, ja raiskauksen takia syntynyt lapsi otetaan valtion huostaan isättömänä. Ja mitä kaikkea muuta. Kunniamurhakäytäntö rehoittaa edelleen ja naiset maksavat kovaa hintaa siksi, että syntyivät naiseksi. Surullista on myös ollut kuulla, että naiset pitävät itse yllä näitä traditioita, tämä ei ole pelkästään miesten asia. Siksi myös muutoksen tie on monimutkainen ja polveileva. Usein otetaan kaksi askelta taakse ja yksi eteen. Ja koska muutos on aina pelottava, eikä tulevaisuutta voi ennustaa, usein on helpompi jäädä vanhaan - oli asia mikä tahansa.
On surullista kirjoittaa tätä listaa, jota voisi ilmeisesti jatkaa pitkäänkin. Naisia alistavia käytänteitä on paljon. Naiset tyytyvät kohtaloonsa kuka mitenkin. Olen erään kerran ollut Ammanissa naisten kuntonyrkkeilytunnilla, ja kun tuntiin osallistuvat naiset heittivät huntunsa nurkkaan, agression määrä nyrkkeilytunnin aikana oli jäätävä ja ahdistava. Jonnekin se viha ja pettymys on kätkettävä, ja nämä sisaret saivat hetken sitä purkaa myös ulos.
Olen myös istunut palaverissa, jossa lisäkseni oli muutama arvovaltainen mies. Puhuessaan suoraan minulle, he käyttivät sanaa sisko, mutta yleisessä keskustelussa olin heille vääräuskoinen. Tuo sana on aika hurja arabiankielessä, sellaisen vääräuskoisen tyypin saisi vaikka ottaa pois päiviltä. Jäin miettimään sitä, mikä valta sanoilla myös on - ja kulttuurin tuntemisessa kielen kautta. Jäin myös miettimään sitä, mitä olisi tapahtunut, jos olisin kysynyt, miksi he vääräuskoisuudestani huolimatta haluavat solmia yhteistyötä. Nämä on niin kummallisia, komplisoituneita asioita!
Kävin viime matkallani mielenkiintoisen keskustelun siitä, miksi miehet eivät halua naisten tilanteen kohentuvan (ja tiedän että tässä yleistän - poikkeuksia on, ja asioita korjautuu!). Kuulin, että syynä on traditio, kulttuuri, valta ja pelko. Pohdimme myös sitä, että ketä voi syyttää, jos ei ole tietoa paremmasta? Minkä pitäisi muuttua, jotta muutos todella tulisi. Miten muutos tulisi niin, että se ei ole uhka vaan mahdollisuus, myös miehille?
Olen ilokseni nähnyt pieniä askeleita kohti muutosta, ja tämä on syntynyt naisten ja miesten tiedon, koulutuksen kautta. On vaikea lähteä etsimään muutosta, jos kyseenalaistaminen ja kriittinen ajattelu ei ole ollut tapana ja lupana oppia. Niitä ikkunoita, jotka elämässä ovat, on vaikea nähdä, jos kukaan ei niitä koskaan sinulle ole opettanut avaamaan.
Ystäväni näyttivät minulle videon, joka oli kuvattu Ammanissa. Siinä oli haastateltu nuoria miehiä, monenlaisista taustoista. Videon viesti oli yksiselitteinen. Miesten mielestä naisten paikka on kotona, naisten työllistyminen ja kouluttautuminen ei ole hyvä asia. En enää muista perusteluja kovin tarkasti, mutta nämä nuoret, koulua käyneet miehet olivat syvällä kulttuurinsa ajattelumallissa.
Tästä voisi jatkaa kirjoittamalla, että kuinka voisimme olettaa, että tänne Suomeen ja Eurooppaan tulevat nuoret miehet tietäisivät mikä on meidän kultuurinen koodisto, jos sitä ei heille opeta. Mutta vielä enemmän on mielestäni aiheellista kysyä, miksi he luopuisivat omasta opistusta koodistostaan, jota perustellaan heille monella eri tavalla jo heti syntymän jälkeen. Mikä meillä olisi niin paljon parempaa, kuin se mihin he ovat oppineet, ja minkälaisen mallin he ovat nähneet? Valitettavasti laki ei ole se joka yksinään asioita muuttaa ja ratkaisee. Muutos on paljon syvempi prosessi, tapahtuu jos on tapahtuakseen. Käyttäytyminen riippuu kulttuuriin kirjoitetuista arvoista ja eettisistä normeista. Jos luottamus on suomalaiselle suuri asia, muulla luottamus ymmärretään hyvin eri tavoin kuin meillä. Valehtelu voi olla ihan ok, jos et jää kiinni jne. Asioista puhuttaessa pitäisi todella penkoa se, mitä keskustelukumppani milläkin sanalla ja arvolla ja asialla ymmärtää.
Tämä naisen asemaan liittyvä teema on minulle vaikea, haastava ja mielenkiintoinen. Jos en olisi nähnyt valoa ja toivoa, ja pieniä muutoksen askeleita, olisin varmasti todella epätoivoinen ja vieläkin vihaisempi, kuin mitä nyt olen. Rohkenen haastaa muutospuheeseen ja muutoskäyttäytymiseen. Kyseenalaistamalla, puheeksiottamalla ja kuuntelemalla saadaan jo paljon aikaan. Ja sinisilmäisyydellä hävitään tämäkin sota.
Ja tämän kaiken vuodattamisen lopuksi totean, että olen hyvin allerginen kaikelle kähmäilylle mitä tapahtuu kaikkialla, myös Suomessa. Emme ole täälläkään suojassa väärin käytetyltä vallalta, hyväveliverkostoilta, ja siltä kaikelta epämääräisyydeltä, mitä tapahtuu (usein suljetuissa) yhteisöissä - valitettavan usein naisten arvoa ja asemaa alentaen. Miksi?
En ota niihin kantaa, mutta kirjoitan vähän omia kokemuksiani alueelta, josta suurin osa viime vuosien turvapaikanhakijoista tuli.
Viihdyn valtavan hyvin Lähi-idän kulttuurin keskellä. Sen supersosiaalinen ja maaninen syke saa minussa aikaan erilaista elämää, kuin mitä hillitty kotimaa tarjoaa. Olen saanut alueelta valtavan paljon tuttavuuksia, ja myös sellaisia ystävyyksiä, joiden kanssa elämää voi aidosti jakaa hieman syvemmältäkin. Ikävöin sinne, ja toivon vielä joskus asuvani alueella uudelleen.
Mutta, samalla kun olen siellä työtä tehnyt ja elämää kuljettanut, olen saanut maistaa myös sitä, mitä tarkoittaa kulttuurien ja uskontojen erilaisuus. Ja yksi suurin surun ja kauhistuksen aihe on ollut alueella oleva naisen aseman erilaisuus.
Suomalaisena naisena on ollut haastava ottaa vastaan se tosiasia, että naisia, myös minua, kohdellaan eri arvoisena, ja hyvin usein jopa kuin ilmaa. Alkuun otti todella koville se, että asiat hoidettiin mieluummin mieheni kautta, ja minua ei tervehditty joko ollenkaan, tai muuten niukasti. Toisaalta sain taas länsimaalaisena naisena kohtelua, jota en haluaisi nähdä missään; olin heille syntinen ja huono nainen, jolle saa huudella mitä vaan. Mutta, sain myös arvostavaa ja kaunista kohtelua. Ehkä hämmennyttävintä tuolla alueella onkin se, että suomessa totuttuun neutraaliin asiointitapaan ei juuri ole mahdollisuutta; hyvin usein asiat ovat ääriasioita; joko tai.
Koska minulla ei ollut alkuun mitään kulttuurikoodistoa, tukeuduin paikallisiin kulttuuritulkkeihin, ystäviini. Osa heistä oli aivan yhtä ahtaalla kuin minäkin, naisena kärsivät tilanteesta, ja olivat lähinnä vihaisia. Osa taas piti tilannetta aivan normaalina; naisen kuulukin olla eri asemassa, ja naisen tulee huolehtia siitä, ettei aiheuta pahennusta, herätä miesten mielenkiintoa tai muuta pahentavaa. Ääneen nauraminen oli huono juttu, samoin keskustelun aloittaminen. Taksissa istuit takapenkillä, etkä aloittanut keskustelua kuskin kanssa.
Olin hämilläni, surullinen ja vihainen.
Jonkin aikaa maassa asuttua aloitin juttuhetket ystävieni kanssa tilanteesta. Nuo keskustelut, yhteisen ymmärtämisen etsimisen hetket aiheuttivat sen, että totesimme yhdessä, että olemme avanneet ikkunoita molempien ymmärtämisen suuntaan, ja nyt on mahdollisuus nähdä myös valoa, saada aikaan muutosta. Joskus on myös parempi, että ikkunan avaaja tulee ulkopuolelta.
Naisen asema on syystä tai toisesta (uskonto, kulttuuri, muu mikä?) alisteinen useassa Lähi-idän maassa, näin asian olen ymmärtänyt. Naista valvotaan suvun toimesta, eikä virheliikkeitä ole lupa ottaa. Naisen kunnia on perheen kunnia. Pojan syntymä on parempi kuin tytön, ja tyttöjen koulun käynti yleensä loppuu varhaiseen avioitumiseen. Esimerkiksi Jordaniassa vasta viime vuonna muuttui ns. raiskauslaki, jossa raiskaaja välttyi rankaisulta menemällä naimisiin uhrin kanssa. Tein tästä artikkelin erääseen lehteen, ja asian penkominen oli kuvottavaa, mutta mielenkiintoista. Haastattelin sekä lakimuutosta edistäneitä aktivistejä, mutta myös kyläyhtiesön naisia ja miehiä. Huolimatta lakimuutoksesta todellisen muutoksen tapahtuminen kestää. Raiskattu on edelleen "lainsuojaton", halveksittu ja perheensä hylkäämä. Turvakodit täyttyvät näistä naisista, ja raiskauksen takia syntynyt lapsi otetaan valtion huostaan isättömänä. Ja mitä kaikkea muuta. Kunniamurhakäytäntö rehoittaa edelleen ja naiset maksavat kovaa hintaa siksi, että syntyivät naiseksi. Surullista on myös ollut kuulla, että naiset pitävät itse yllä näitä traditioita, tämä ei ole pelkästään miesten asia. Siksi myös muutoksen tie on monimutkainen ja polveileva. Usein otetaan kaksi askelta taakse ja yksi eteen. Ja koska muutos on aina pelottava, eikä tulevaisuutta voi ennustaa, usein on helpompi jäädä vanhaan - oli asia mikä tahansa.
On surullista kirjoittaa tätä listaa, jota voisi ilmeisesti jatkaa pitkäänkin. Naisia alistavia käytänteitä on paljon. Naiset tyytyvät kohtaloonsa kuka mitenkin. Olen erään kerran ollut Ammanissa naisten kuntonyrkkeilytunnilla, ja kun tuntiin osallistuvat naiset heittivät huntunsa nurkkaan, agression määrä nyrkkeilytunnin aikana oli jäätävä ja ahdistava. Jonnekin se viha ja pettymys on kätkettävä, ja nämä sisaret saivat hetken sitä purkaa myös ulos.
Olen myös istunut palaverissa, jossa lisäkseni oli muutama arvovaltainen mies. Puhuessaan suoraan minulle, he käyttivät sanaa sisko, mutta yleisessä keskustelussa olin heille vääräuskoinen. Tuo sana on aika hurja arabiankielessä, sellaisen vääräuskoisen tyypin saisi vaikka ottaa pois päiviltä. Jäin miettimään sitä, mikä valta sanoilla myös on - ja kulttuurin tuntemisessa kielen kautta. Jäin myös miettimään sitä, mitä olisi tapahtunut, jos olisin kysynyt, miksi he vääräuskoisuudestani huolimatta haluavat solmia yhteistyötä. Nämä on niin kummallisia, komplisoituneita asioita!
Kävin viime matkallani mielenkiintoisen keskustelun siitä, miksi miehet eivät halua naisten tilanteen kohentuvan (ja tiedän että tässä yleistän - poikkeuksia on, ja asioita korjautuu!). Kuulin, että syynä on traditio, kulttuuri, valta ja pelko. Pohdimme myös sitä, että ketä voi syyttää, jos ei ole tietoa paremmasta? Minkä pitäisi muuttua, jotta muutos todella tulisi. Miten muutos tulisi niin, että se ei ole uhka vaan mahdollisuus, myös miehille?
Olen ilokseni nähnyt pieniä askeleita kohti muutosta, ja tämä on syntynyt naisten ja miesten tiedon, koulutuksen kautta. On vaikea lähteä etsimään muutosta, jos kyseenalaistaminen ja kriittinen ajattelu ei ole ollut tapana ja lupana oppia. Niitä ikkunoita, jotka elämässä ovat, on vaikea nähdä, jos kukaan ei niitä koskaan sinulle ole opettanut avaamaan.
Ystäväni näyttivät minulle videon, joka oli kuvattu Ammanissa. Siinä oli haastateltu nuoria miehiä, monenlaisista taustoista. Videon viesti oli yksiselitteinen. Miesten mielestä naisten paikka on kotona, naisten työllistyminen ja kouluttautuminen ei ole hyvä asia. En enää muista perusteluja kovin tarkasti, mutta nämä nuoret, koulua käyneet miehet olivat syvällä kulttuurinsa ajattelumallissa.
Tästä voisi jatkaa kirjoittamalla, että kuinka voisimme olettaa, että tänne Suomeen ja Eurooppaan tulevat nuoret miehet tietäisivät mikä on meidän kultuurinen koodisto, jos sitä ei heille opeta. Mutta vielä enemmän on mielestäni aiheellista kysyä, miksi he luopuisivat omasta opistusta koodistostaan, jota perustellaan heille monella eri tavalla jo heti syntymän jälkeen. Mikä meillä olisi niin paljon parempaa, kuin se mihin he ovat oppineet, ja minkälaisen mallin he ovat nähneet? Valitettavasti laki ei ole se joka yksinään asioita muuttaa ja ratkaisee. Muutos on paljon syvempi prosessi, tapahtuu jos on tapahtuakseen. Käyttäytyminen riippuu kulttuuriin kirjoitetuista arvoista ja eettisistä normeista. Jos luottamus on suomalaiselle suuri asia, muulla luottamus ymmärretään hyvin eri tavoin kuin meillä. Valehtelu voi olla ihan ok, jos et jää kiinni jne. Asioista puhuttaessa pitäisi todella penkoa se, mitä keskustelukumppani milläkin sanalla ja arvolla ja asialla ymmärtää.
Tämä naisen asemaan liittyvä teema on minulle vaikea, haastava ja mielenkiintoinen. Jos en olisi nähnyt valoa ja toivoa, ja pieniä muutoksen askeleita, olisin varmasti todella epätoivoinen ja vieläkin vihaisempi, kuin mitä nyt olen. Rohkenen haastaa muutospuheeseen ja muutoskäyttäytymiseen. Kyseenalaistamalla, puheeksiottamalla ja kuuntelemalla saadaan jo paljon aikaan. Ja sinisilmäisyydellä hävitään tämäkin sota.
Ja tämän kaiken vuodattamisen lopuksi totean, että olen hyvin allerginen kaikelle kähmäilylle mitä tapahtuu kaikkialla, myös Suomessa. Emme ole täälläkään suojassa väärin käytetyltä vallalta, hyväveliverkostoilta, ja siltä kaikelta epämääräisyydeltä, mitä tapahtuu (usein suljetuissa) yhteisöissä - valitettavan usein naisten arvoa ja asemaa alentaen. Miksi?
Kommentit
Lähetä kommentti