Ilmastolakon jälkipuintia

Perjantaina nuoret nousivat barrikadeille yhteisen maapallomme puolesta. Halki maailman kulki nuorten viesti, jossa he vaativat parempia lakeja, vaikuttavia ympäristötekoja ja tulevaisuutta, jossa on toivoa.
Ennätin iltapäivällä Jyväskylän mielenosoitukseen ja olin todella mykistynyt nuorten voimasta, innosta ja raikkaudesta. Sitä vasten huomasi oman harmautensa ja reakoimattomuutensa. Nuorten viesti oli selkeä. Välillä pakenin kaupan sisälle pyyhkimään kyyneleitä, koska koko tapahtumassa oli jotain sydäntä särkevää. Ja todella vaikuttavaa.


Otin oman mielenosoittajan ja hänen ystävänsä kyytiin ja kävimme kahvilla. Nuoret juttelivat tapahtumasta, ja sen saamasta huomiosta. Nämä nuoret olivat lukiolaisia, viisaita, pohtivia ja järkeviä. He kyllä ymmärtävät, että ilmastonmuutos ja siihen vaikuttaminen on monimutkainen asia, joka ei yhdellä marssilla selviä. He pohtivat ihmisoikeuksien ja ilmastonmuutoksen yhteyttä, he pohtivat valtaa ja vastuuta. Mutta he myös totesivat, että pahinta olisi vaikeneminen. Jokainen valinta on merkittävä. Sen lisäksi, että he vaativat parempia lakeja, he myös vaativat lähiruokaa, parempaa joukkoliikennettä ja kierrättämistä. Ja he kulkevat jalan tai pyörällä, ostavat vaattensa käytettynä ja vähentävät lihansyöntiä.

Olen ollut todellä hämmästynyt ja loukkaantunut nuorten puolesta siitä metelistä ja paheksunnasta, mitä lakko on aiheuttanut. Some on täyttynyt opettavaisista teksteistä, jotka on suunnattu nuorille; kuinka he eivät asiaa ymmärrä, ja heidän paikkansa on koulussa. Joo-o. Kyseessä on kansalaisyhteiskunnan peruspilari; vaikuttaminen, äänioikeus, epäkohtiin reakointi! Koulupoissaolot ovat hivenen hassu argumentti- nousevatko aikuiset puhumaan syrjäytyvien nuorten poissaoloista yhtä voimakkaasti?

Kovasti yritän ymmärtää, mikä tässä lakossa oli niin ärsyttävää? Ilmasto vai nuoret? Vai molemmat?
Entäpä jos moitteiden sijaan olisi avattu yhteiset keskustelupöydät ja pohdittu asiaa yhdessä? Entäpä jos nuorten into valjastettaisiinkiin positiiviseen muutokseen? Entäpä jos nuoret saisivat kannustusta, ja sitä kautta innostuisivat myös äänestämään, kun siihen ikään tulevat? (miksi he äänestäisivät tällaista porukkaa, joka mollaa heitä mennen tullen??) Entäpä jos nuorten viesti otettaisiin todesta? Kuinka moni kunnan virkamies tai wanna-be poliitikko kävi nuoria moikkaamassa?

Niin ja ne kännykät ja mopoautot - kuka ne keksi ja teki ja markkinoi?
Entäpä mersut- bemarit ja Thaimaan matkat?

Nuorten vaientaminen ei kannata.

(senkään takia, että  he päättävät kuka vaihtaa vaippasi kun ei enää sulkijalihas toimi)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lemeran pieni kylä

Sieluun tuulee

Kohtaamisia 2