Lupa lakkoon


Keskimmäinen lapsista mainitsi sivumennen olevansa huomenna lakossa. Ja menevänsä marssimaan ilmaston hyväksi. 
Olin osannut odottaa tätä hetkeä. Hän on aina ollut vahvasti luontoa arvostava ja suojeleva. Hänen suurin haaveensa on elää mahdollisimman omavaraisesti ja suunnata opiskelujaan luonnonsuojelua kohtaan. Ja se kaikki on ollut hänessä läsnä jo hyvin pienestä asti, Olemmekin nauraneet, että hän puhuu eläinten kieltä paremmin kuin jopa ihmisten. 



Perjantaina nuoret nostavat äänensä yhteisen maailmamme puolesta. Ilmastolakko kokoaa nuoria kaupunkeihin ja kyliin muistuttamaan meitä siitä, että nyt tarvitaan toimia, puheet riittää. 
Tapahtuma herättää monenlaisia tunnelmia.. Joissakin kouluissa lakkoilu on kielletty, ja joissakin kiitelty. Akateeminen maailma on lähettänyt nuorille tukikirjeen, jossa todetaan, että he, akateemisen yhteisön jäsenet osoittavat tukensa ilmaston puolesta lakkoileville nuorille - joilla on aito huoli tulevaisuudesta.

Itse olen hyvin ilahtunut siitä, että nuoret reakoivat, ottavat kantaa, ja vaativat muutosta - vaikka sitten muutaman tunnin koulupoissaololla. Annoin luvan lapsen olla lakossa. Tosin sen hän tekisi ilman lupaanikin. 

Mietin sitä, että miksiköhän tämä lakko aiheuttaa aikuisissa niin suuria huolen ja ärtymyksen reaktioita. Onhan koulusta pinnattu ennenkin. Mitä aikuiset pelkää? Aikuisten harmaa ja lattea maailma järkkyy, kun nuoret ottavat ja tekevät - reakoivat muutenkin kuin pohtimalla, että jotain pitäisi ehkä tehdä. 
Kansalaisyhteiskunnan voima on vaikuttamisessa ja osallisuudessa. Siihenhän me myös nuoriamme kasvatamme. Jostain nousee mieleen nyt myös Syyrian sodan alkusävelet, joissa teinipojan piirtämät graffitit laukaisivat tuon hirvittävän tragedian. Nuoret halusivat reakoida maan tilanteeseen, heitä rankaistiin tästä, ja lopun tiedämmekin; julma, loppumattomalta tuntuva sota alkoi.

Perjantaina lakkoilevat nuoret ajattelevat, että miksi istua koulussa, jos aikuiset tuhoavat heidän tulevaisuuttaan kieltäytymällä vahvan ilmastopolitiikan toteuttamisesta. 

Loistava kysymys. 







Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lemeran pieni kylä

Sieluun tuulee

Kohtaamisia 2