Toukokuun eka! Mietteet tälle kuulle

Aloitin hauskan sarjan Salamatkustaja- bloggarin innoittamana maaliskuussa; joka kuukauden eka päivä kirjataan samat asiat ylös...ja katsotaan kuinka elämä kulkee.

Vappuna siis toukokuun ajatukset! Jätin tähän vielä viime kuukauden ja edellisenkin ajatelmat, ja kerron kuinka ne (lupaukset, haaveet ja toiveet) etenivät.




Kuukauden ensimmäisen aamun ensimmäinen ajatus: 

Ihana valo!
( heräsin hurjan aikaisin (mitäs ne aamuyön heräilyt kertookaan) ja lähdin Piskin kanssa kävelemään jäälle. )

Huhtikuun eka aamuna ensimmäinen ajatus oli, että olemme olleet tänään 24 vuotta kihloissa. Se on pitkä aika se.

Toukokuun eka aamuna ajatus oli se, että Piski oli ollut hiljaa näin pitkään - kello oli 9! (on herännyt kilpaa lintujen kanssa joskus 5 maissa viime päivät....)


Tämän kirjan aion lukea:

Satu Lidman; Väkivaltakulttuurin perintö - Sukupuoli, asenteet ja historia

(yöpöydällä on sekalainen seurakunta kirjoja, ja tuo nyt oli siinä ekana - katsotaan miten pino tyhjenee kuukauden aikana)

No; en lukenut. Luin sen sijaan paljon opintoihin liittyvää kirjallisuutta. Ja muutaman dekkarin. Joskus sitä miettii, pitäisikö lukemisen olla hieman kevyempää....

Huhtikuussa aion lukea uudelleen Synninkantajat (minut on hyväksytty jäseneksi lukupiiriin, ja se on valtavan ihana asia!!)

Ja tämän luin!

Toukokuussa luen ainakin Lundbergin Jää - kirjan. (kirjasalonkimme tämän kuukauden kirja...) Järkyttävä pino kirjoja olisi yöpöydällä, mutta saa nyt nähdä.


Työasia, jonka aion saada valmiiksi:

Töissä töissä; eduskuntavaaleihin liittyviä juttuja
Kotona "töissä"; tässä kuussa erääntyy kolmen kurssin opinnot, joten kirjoittamista riittää!

Nämä tuli maaliskuussa tehtyä!

Huhtikuussa töissä kirjoitan käsikirjan liittyen omaan työhöni.  Yltiöpäinen haave saada se nyt valmiiksi.

Kotona "töissä", teen yhden opintojakson valmiiksi, terapeuttinen kirjoittaminen, mikä on todella mielenkiintoista!

Hahaa- nämä molemmat toteutuivat, jollakin tasolla ainakin

Toukokuussa töissä töissä loppukuukauden koulutusmatkan ohjelma ja sisältö pitää saada valmiiksi.


Työasia, jonka tiedän roikkuvan puolivalmiina vielä tämän kuukauden jälkeenkin:

Erään kirjoitushomman valmistuminen. Olen itselleni antanut takarajaksi toukokuun. lets see.

Noh, tuo roikkuu. Onneksi ei ole kiire

Huhtikuussa; toivon, että kovin moni ei roiku, ne roikkumat lisää stressiä, mikä ei ole hyvä asia.

Toukokuussa: kirjoitushomma roikkuu...ja roikkuu. Mutta nyt olen aikatauluttanut sen järkevämmin.


Lausahdus, josta saan juuri nyt energiaa arkeeni: 

Katso kauempaa - näet koko kuvan

Huhtikuussa: sorry, mutta olen koukussa nyt Fuckology - sivustoon. Sieltä tämän päivän tärppi: Adulthood is like looking both ways before you cross the street and then getting hit by an airplane.
Tuon voisi kai sanoa toisinkin, eli tulevaa ei voi ennustaa.

Toukokuussa: hengitä.

Ruoka, jota aion kokeilla:

Tähän en pysty vastaamaan, minä en viivy pitkiä aikoja keittiössä ja yleensä syön mitä eteen isketään.

En aio huhtikuussakaan kokeilla ruokia, ehkä syömällä korkeintaan.

Jooei - toukokuussakin toivon jonkun muun kokkaavan ruokani. Saarioinen; I Thank You.


Tässä kuussa tapahtuvista asioista eniten olen laittanut aikaa tämän suunnitteluun ja nyt se viimein toteutuu: 

Opintoihin liittyviä juttuja! Tylsältä kuulostaa, mutta tällä hetkellä opiskelu on todella tärkeää minulle! Ja sitten on vielä käsikirjoitus, josta myöhemmin lisää.

Sama tarina jatkuu huhtikuussa

Toukokuussa: pitkä työmatka Itä Afrikkaan!


Asia, joka tuntuu ristiriitaisimmalta:

No, ensi viikko, ei voi mitään. Palaan töihin. Kolme kuukautta on pitkähkö aika olla pois töistä, ja paluu on tunnetusti lomankin jälkeen ristiriitaista - oli sitten työ miten ihanaa tahansa.

Noh, tuosta selvittiin, monenlainen pohdinta toki jatkuu. Nyt tuntuu kummallisimmalta se, että Jaakko muutti pois kotoa. Siitä voi lukea edellisestä postauksesta. Shampanja on vielä juomatta.

Toukokuussa: tulevaisuus - taas! Mitä tehdä ja olla tekemättä, lähteä vai jäädä.

Yksi tavoite, joka on mahdollista saavuttaa:

Lisätä kuntosaliohjelmaan painoja käsiliikkeisiin, ehkä myös aloittaa juokseminen ulkona; riippuu niin kevään etenemisestä

Oh yeah, painoja sain lisättyä, juoksua en aloittanut.
Tavoitteena on nukkua pidempiä yöunia. Olen valvonut aivan liikaa.

Toukokuussa: painojen lisääminen aiheutti sen, että kesämekon hihat puristaa - itku.
juoksua en edelleenkään aloittanut. Enkä nukkunut pidempään. Ja se näkyy ja tuntuu
Toukokuun tavoitteeksi asetan sen, että kävelen pidempiä lenkkejä metsässä. Kevät on ihana!


Minkä asian haluaisin lasteni muistavan tästä kuukaudesta:

Selvittiin - monenlaisista tilanteista voi selvitä!



Maaliskuun ajatus oli hyvä, huhtikuussa voisi jatkaa samalla linjalla, lisäten ajatuksen siitä, että välillä voi olla ankeampaa, mutta sen ei tarvitse leimata koko kuvaa. 

Toukokuussa voisivat muistaa vaikka sen, että meillä oli enemmän aikaa olla perheenä yhdessä. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lemeran pieni kylä

Sieluun tuulee

Kohtaamisia 2