Koulutuspäivät Kampalassa




Aikaiset aamuherätykset, ilman aamukahvia liikkeelle lähtö ja säätöjen määrä matkan eri mutkissa on hieman haastava yhtälö. "we are getting angry and hungry" - oli päivän palaute virkailijoille. 
Matka mutkistui tässä vaiheessa, kun yritimme siirtyä Mwanzasta Ugandaan - ensimmäisen lennon ollessa myöhässä, myöhästyimme kahdelta seuraavalta. Ja loppu onkin legendaa.

Mutta, mutkat suoriksi, ja pääsimme kuin pääsimmekin saman päivän aikana Ugandan puolelle. Hotellissa odotti seuraava vääntö huoneiden suhteen, ja siitäkin selvittiin. Illalla kieltämättä oli sellainen olo, että itkupotkuraivari oli lähellä. Järsimme pitsaa Virpin kanssa, ja kikatimme hervottomana. Onneksi on ystävä ja työkaveri, jonka kanssa matkustaminen on helppoa ja mukavaa. Toisinkin voisi olla. 










Kampalan aamu ja slummien katot. Äiti Teresa on sanonut, että on muotia puhua köyhistä, mutta harva puhuu köyhien kanssa. 



Miettikää nyt! Tämä ihanuus, joka kanssani matkustaa, tukee ja jakaa, nauraa ja itkee minun kanssa - toi minulle aamukahvin huoneeseen. En oikeasti ymmärrä, miten suloisia ihmisiä minulle on ympärille annettu <3



Kampalassa pidimme kahden päivän pituisen koulutuksen ja työpajan vaikuttamistyöstä. Koulutukseen tulijat olivat Fidan projektin työntekijöitä, ja kirkkokumppanin johtajia. Olin ällistynyt heidän valtavasta motivaatiosta, innokkuudesta ja paneutumisesta aiheeseen! Jännitys, joka minulla koulutuksen onnistumisen suhteen oli (en todellakaan tuntenut kohderyhmää, saatika kulttuuria - mikä on hieman haastava lähtökohta koulutuksen valmistelulle) suli, ja nämä päivät olivat todella mukavat ja onnistuneet. Mielenkiinnolla seuraan, kuinka heidä tarmokkuutensa jatkuu, kun he pistävät vaikuttamisen suunnitelmansa käytäntöön!







Köyhyyden murtamiseksi tarvitaan vaikuttavia tekoja. Niin että oikeus toteutuu, valtarakenteet ovat oikeanlaisia ja palvelevat ihmisten hyvinvointia, ja että löytyy niitä, jotka puhuvat äänettömien puolesta.


Never be afraid to raise your voice for honesty and truth and compassion against injustice an lying and greed. If people all over the world would do this, it would change the earth. 
- William Faulkner

Ilta vietettiin Millan ja Hannun luona. Kiitos vieraanvaraisuudesta.  Samoin Heidi ja Pertti, kiitos päiväkahvista! Oli hyvä istua ja rupatella, ja isosti teitä arvostan! Vaatii ääretöntä sitkeyttä, päättäväisyyttä ja ehkäpä hieman suomalaista hulluutta, että jaksaa, haluaa ja kestää vuosikaudet asua ei- niin hauskoissa paikoissa, ottaa vastaan päivittäiset erilaisen kulttuurin kummallisuudet, ja kaiken lisäksi tehdä mielekästä työtä. Tosin - on sillä lämmöllä, auringolla ja valolla, ja seudun kauneudella ihan mukaviakin puolia - ihmisistä puhumattakaan. Kateeksi käy :)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sieluun tuulee

life matters

Verimineraalit