Korvaamaton lapsuus

Suomi on ollut pitkään viiden parhaan joukossa, kun mietittään maailman parhaita maita olla äiti. Tässä vertailussa katsotaan tyttöjen ja naisten kuolleisuutta synnytykseen tai raskauden takia, alle 5- vuotiaiden kuolleisuus, lasten koulutusmahdollisuudet, sekä naisten poliittinen osallisuus.

Kongo on sijoittunut tässä kilpailussa viimeisten joukkoon, ollen useana vuonna maailman hankalin paikka olla äiti. Kongossa lapset kärsivät suunnattomasti, ja lasten kärsimys on äitien kärsimystä. Olisi helppo nostaa tähän numeroita ja tilastoja, mutta ne löytää jokainen internetin kätköistä. Kongon lapset syntyvät maahan, joka on rikas ja runsas, mutta joka ei pysty turvaamaan äitien turvallista raskautta, synnytystä, eikä vauvavaiheen terveyttä pienille kongolaisille. Lasten arjen leikkejä varjostaa monenlaiset vaarat ja uhkat - sairaudet, köyhyys, suoranainen nälänhätä, vanhempien menetys ja sisällissodan kauhut. Pienet lapset, joiden tulisi kasvaa kodissa, jonka sisällä on turvallista, joutuvat liian usein näkemään ja kokemaan asioita, joita ei tulisi olla edes olemassa.
Kongossa lapsi ei saa olla lapsi. Kongossa äiti kantaa liian suurta huolta ja taakkaa asioista, joiden tulisi olla jokaisen perusoikeus. Valtion koneisto jauhaa vääränlaista myllyä, ja ihmisten kärsimys jatkuu. Huolimatta siitä vai juuri sen takia tässä maassa suhtaudutaan kuolemaan eritavalla, kuoleman ollessa joka päiväinen vieras. Tulee jopa olo, että annetaako sen edessä liian helposti periksi. Kuka nostaa oikeudenmukaisuuden äänen!

Kongon pölyävillä kaduilla leikkivät resuisiin vaatteisiin puetut pienokaiset ovat ihmisyyden kanssa samalla viivalla kuin omani siellä, missä lasten elämä on kaikin tavoin turvattua. Kuitenkin kuilu heidän välillään on valtava.

Nämä lapset ovat kohdanneet jotain niin kammottavaa, että sitä ei oikein kärsi ajatella. Yöllä arvaamatta tunkeutui heidän kotitaloonsa viholliset (joista kukaan ei tiedä ketä ja miksi) ja tappoi vanhemmat. Lapset asuvat nyt sukulaisten luona, ja yrittävät saada kiinni erilaisesta arjesta. Juttuhetken jälkeen lapset lauloivat itsetekemänsä laulun, jossa totesivat, että eivät jää vaikeuksiin, vaan usko Jumalaan kantaa eteen päin.  Sielu kääntyi ylösalaisin.

Kuva HH

Panzin sairaalan lastenosastolla kävimme lastenosastolla, jossa toimii Mirjan entinen työmaa; lasten ravitsemusneuvonta. Siellä hoidetaan nälkiintyneitä lapsia, jotka eivät enää nälkää tunne. Kuvan pieni tyttö oli 2 vuotias, painoa 4 kg - eli saman verran kuin monella Suomessa syntyvällä. Lapset itkivät kuin pienet kissanpojat, surullista vinkunaa, joka ei voi olla särkemättä sydäntä. Ja toisaalta nostamatta valtavaa raivoa siitä, että tämä maailma on aivan liian kammottavan epäreilu paikka.
Hoitajat osastolla tekevät arvokasta työtä opettaen lasten vanhempia parempaan ravitsemukseen. Eräs jututtamani hoitaja tosin hymähti, ja sanoi, että työ tuntuu olevan loputonta.

Korvaamaton lapsuus on liian hauras. Äidin rakkautta ei onneksi ole mahdollista tilastollisesti mitata.