Jumalanpalveluksesta kuukautiskuppehin

Sunnuntaiaamuna ajelimme poliisisaattueen turvin pienen ajomatkan päähän, kävelimme hetken kapeita kujia, ja paiskasimme kättä vastaantulijoiden kanssa. Jo kauemmaksi kuului laulu ja sykkivä rytmi. Jumalanpalvelus oli alkanut, ja vieraita odotettiin. Kirkkokansa lauloi ja tanssi, ja johdatteli näin vieraat kunniapaikoille istumaan. Osallistuimme jumalanpalvelukseen yhdessä Sansibarin kirkossa, ja samalla tutustuimme paremmin myös niihin ihmisiin, joiden kanssa tätä hyvää työtä tehdään. Jumalanpalvelus kesti. Oli todella lämmintä ja hiki valui norona. Tunnelma oli mainio, ja saarna osuva - yhteistyötä tarvitaan, oli kyseessä sitten sosiaalisen hyvinvoinnin kohentaminen, kuin seurakunnan hengellinen rakentaminen. Vieraat saivat käyttää puheenvuoron, ja Sari Tanus puhui kauniisti siitä, miten jokainen on arvokas, naiset ja tytöt kannattelevat kylän hyvinvointia. 

Kirkon jälkeen jäimme kirkkosaliin, hörppäsimme pahimpaan janoon ja nälkään limpparia ja pyyhimme hikeä. Kylän naiset istuivat rinkiin ympärillemme ja aloitimme juttelemaan kuukautisista. Kirkkosalissa. Sinällään mielenkiintoinen yhdistelmä!

Naiset kertoivat elämästään, sekä kuukautisterveyteen liittyvistä koulutuksista. Usealla oli kokemus, että koulutuksen myötä tullut tieto ja taito oli kohentanut heidän arkensa hyvinvointia. Kukaan naisista ei ollut kuullut kuukautisista ennen kuin ensimmäinen vuoto oli tullut - ja tilanne oli ollut hämmentävä. Siksi jokainen oli sitä mieltä, että tyttöjen ja poikien kanssa pitää asiasta jutella! Avainasemassa ovat toki äidit, tädit ja siskot, mutta myös opettajat, isät ja myös kaikki mielipiteisiin vaikuttajat - tällä alueella näitä ovat esimerkiksi muslimiyhteisön uskonnollinen johtaja ja kirkon johtajat.

Kyläyhteisö on ollut aikaisemmin riitainen. Kristityt ja muslimit ovat ottaneet yhteen vaikka millä tavoin ja monen asian takia. Fida on ohjannut yhteisöjen johtajia yhteisen pöydän ääreen keskustelemaan tilanteesta, ja rakentamaan rauhaa ruohonjuuritasolla. Nyt tilanne on parempi. Kylässä on yhteistuumin, omalla rahalla rakennettu kaivo, joka on konkreettinen osoitus siitä, että yhteistyö on mahdollista jos siihen on halua - oli tausta sitten mikä tahansa. Kaivo antaa vettä noin 50 perheelle. Kyläläiset kertoivat, että vedenhakumatka on lyhentynyt useasta tunnista hanan aukaisemiseen. Naiset kuvasivat, että tuo aika on nyt mahdollista käyttää vaikka pieneen bisnestoimintaan, ja siitä saatava raha menee lasten koulupukuihin tai lääkkeisiin. Ihmiset olivat silminnähden ylpeitä tästä saavutuksesta - ja syytä onkin. Rauhan askeleet lähtevät pienistä teoista, siltojen ylittämisestä ja muurien murtamisesta.

Ja sitten vähän iltahyppelöitä. Hyviä ja tärkeitä keskusteluja, yhteistyömahdollisuuksien pohtimista Suomen ja Sansibarin välillä, kulttuurien ihmettelyä ja mukavaa yhdessä oloa!