Kirkonmenoja
Aamulla herään ennen kellonsoittoa siihen, että joku koputtaa etuovella. Aamu on vielä hämärä, kukko kiekuu jossain kaukana. Talon kokki on tullut jo ennen kuutta koputtelemaan, aamupalan laittamista varten. Hän sytyttää tulen hellaan ja aloittaa hedelmien pilkkomisen. Kirundin kielitaitoani olen sen verran kerryttänyt, että osaan pyytää kahvia, ja vahva burundilainen kahvi herättää sopivasti tähän aamuun.
Olemme yöpyneet Ngozin alueen yhden suurimman kirkon alueella, tällä alueella kirkossa on 73 000 jäsentä, 122 kirkossa. Ihmisiä alueella asuu 900 000. Kirkossa harjoittelee jo kuoro, ja pian suuntaamme itsekin sinne. Palaan vielä takaisin kirkon pihalta asunnolle vaihtamaan hameen, joka yltää nilkkoihin. Korut ja meikit on jo tänne tullessa piilotettu matkalaukun pohjalle. Tämä kirkkokunta pitää yllä suhteellisen konservatiivisia ja vanhoja oppeja, ruotsalaisten alunperin tänne tuomia, ja ei juurikaan uudistettuja asioita. Toki kulttuurilla ja taustoilla muutenkin on vaikutusta, mutta on surullista huomata, mitä ulkoa tuotu on tehnyt, varsinkin, jos uudistusta ei pääse tapahtumaan, ja jumitaan hyvin vanhoihin perinteisiin.
Suureksi yllätyksekseni minut johdatetaan lavalle miesten riviin istumaan. Lavalla istuu vain pastorit, ja olen hyvin hämmentynyt omasta paikastani siellä. Olin varautunut olemaan naisten joukossa kirkkosalissa. Sali täyttyy, miehet ja naiset istuvat omilla puolillaan. Värikkäät, kauniit burundilaiset naiset pyörittävät pieniä lapsia sylissään, ja lapset kiehnaavat sylistä syliin. Isommat lapset ovat pyhäkoulussa. Ennen jumalanpalveluksen alkua edessä istuvien pappien edessä käy polvistumassa eri ikäiset naiset. Papit kirjoittavat jotain vihkoihinsa, ja jotkut naista tuovat rahaa. Kysyn tulkilta, mikä tämä homma on - ja hän sanoo, että siinä maksetaan velkoja takaisin.
Tilaisuus alkaa 9 eri kuoron laululla. Tunnelma on lämmin ja verkkaisa. Ei tanssia, ei räiskyviä rytmejä. Hyvin erilainen meininki, kuin mitä muissa maissa olen nähnyt. Tämäkin kuulema muualta opittua.
Laulujen jälkeen muutama yhteislaulu, ja me vieraat pääsemme puhumaan (joudun). Ensin minä tuon terveisiä ja sanon muutaman sanasen paikassa, jossa naiset eivät todellakaan puhu eivätkä opeta. Oma oloni on lähinnä absudi. Sitten puhuu Fidan maakoordinaattori David Mungai, ja lopuksi vielä kuulemme saarnan. Reilu kolme tuntia vierähtää, nopeasti ja vähemmän nopeasti. Huikea kokemus kuitenkin kaiken kaikkiaan. Lähdemme kesken pois, kirkkokansa jää vielä tunniksi rukoilemaan.
Syömme lounaan ja ajamme syvemmälle maaseudulle. Värit ovat lumoavat tien varrella. Kylät kauniita ja kansa kaduilla. Tänään on ilmoitettu seuraavat presidenttiehdokkaat toukokuun vaaleihin, ja kansa parveilee sen vuoksi ulkona, katkoo banaanipuiden lehtiä, hurraa ja juhlii. Ilmeisesti ehdokkaiden joukossa on suosikki. Tämäkin maa odottaa kipeästi sitä, että maan ilmapiiri ja politiikka muuttuisi vapaammaksi, ja kehitys pääsisi lentoon. Täällä on kaikki edellytykset sille olemassa, kunhan vaan muutama kahle katkeaa...
Huolimatta siitä, että nyt ei pitäisi olla mitään isompaa sadeaikaa, täällä on satanut paljon. Kuvassa oleva riisipelto saakin olla märkää, mutta muuten rankkasateet ovat tuoneet isoja ongelmiatulvien ja maanvyörymien takia. Ilmastonmuutos on niin totta näissä maissa, ja kärsijänä ne, jotka vähiten saastuttaa - nämä köyhät maanviljelijät, jotka ihmiettelevät milloin pellon voi kylvää ja miten sadonkorjuun käy, kun sateet tulevat miten sattuu.
Illansuussa ajamme Qataran, Mairamuyan kylälle, ja siellä seuraavaan jumalanpalvelukseen suoraan. Tällä kertaa hieman lyhyempi kuin aamulla. Ruokailemme vielä johtavien pastoreiden seurassa, ja minua kohdellaan kuin kuningatarta. Olen hyvin hämmentynyt, hyvin hämmentynyt.
Olemme yöpyneet Ngozin alueen yhden suurimman kirkon alueella, tällä alueella kirkossa on 73 000 jäsentä, 122 kirkossa. Ihmisiä alueella asuu 900 000. Kirkossa harjoittelee jo kuoro, ja pian suuntaamme itsekin sinne. Palaan vielä takaisin kirkon pihalta asunnolle vaihtamaan hameen, joka yltää nilkkoihin. Korut ja meikit on jo tänne tullessa piilotettu matkalaukun pohjalle. Tämä kirkkokunta pitää yllä suhteellisen konservatiivisia ja vanhoja oppeja, ruotsalaisten alunperin tänne tuomia, ja ei juurikaan uudistettuja asioita. Toki kulttuurilla ja taustoilla muutenkin on vaikutusta, mutta on surullista huomata, mitä ulkoa tuotu on tehnyt, varsinkin, jos uudistusta ei pääse tapahtumaan, ja jumitaan hyvin vanhoihin perinteisiin.
Suureksi yllätyksekseni minut johdatetaan lavalle miesten riviin istumaan. Lavalla istuu vain pastorit, ja olen hyvin hämmentynyt omasta paikastani siellä. Olin varautunut olemaan naisten joukossa kirkkosalissa. Sali täyttyy, miehet ja naiset istuvat omilla puolillaan. Värikkäät, kauniit burundilaiset naiset pyörittävät pieniä lapsia sylissään, ja lapset kiehnaavat sylistä syliin. Isommat lapset ovat pyhäkoulussa. Ennen jumalanpalveluksen alkua edessä istuvien pappien edessä käy polvistumassa eri ikäiset naiset. Papit kirjoittavat jotain vihkoihinsa, ja jotkut naista tuovat rahaa. Kysyn tulkilta, mikä tämä homma on - ja hän sanoo, että siinä maksetaan velkoja takaisin.
Tilaisuus alkaa 9 eri kuoron laululla. Tunnelma on lämmin ja verkkaisa. Ei tanssia, ei räiskyviä rytmejä. Hyvin erilainen meininki, kuin mitä muissa maissa olen nähnyt. Tämäkin kuulema muualta opittua.
Laulujen jälkeen muutama yhteislaulu, ja me vieraat pääsemme puhumaan (joudun). Ensin minä tuon terveisiä ja sanon muutaman sanasen paikassa, jossa naiset eivät todellakaan puhu eivätkä opeta. Oma oloni on lähinnä absudi. Sitten puhuu Fidan maakoordinaattori David Mungai, ja lopuksi vielä kuulemme saarnan. Reilu kolme tuntia vierähtää, nopeasti ja vähemmän nopeasti. Huikea kokemus kuitenkin kaiken kaikkiaan. Lähdemme kesken pois, kirkkokansa jää vielä tunniksi rukoilemaan.
Syömme lounaan ja ajamme syvemmälle maaseudulle. Värit ovat lumoavat tien varrella. Kylät kauniita ja kansa kaduilla. Tänään on ilmoitettu seuraavat presidenttiehdokkaat toukokuun vaaleihin, ja kansa parveilee sen vuoksi ulkona, katkoo banaanipuiden lehtiä, hurraa ja juhlii. Ilmeisesti ehdokkaiden joukossa on suosikki. Tämäkin maa odottaa kipeästi sitä, että maan ilmapiiri ja politiikka muuttuisi vapaammaksi, ja kehitys pääsisi lentoon. Täällä on kaikki edellytykset sille olemassa, kunhan vaan muutama kahle katkeaa...
Huolimatta siitä, että nyt ei pitäisi olla mitään isompaa sadeaikaa, täällä on satanut paljon. Kuvassa oleva riisipelto saakin olla märkää, mutta muuten rankkasateet ovat tuoneet isoja ongelmiatulvien ja maanvyörymien takia. Ilmastonmuutos on niin totta näissä maissa, ja kärsijänä ne, jotka vähiten saastuttaa - nämä köyhät maanviljelijät, jotka ihmiettelevät milloin pellon voi kylvää ja miten sadonkorjuun käy, kun sateet tulevat miten sattuu.
Illansuussa ajamme Qataran, Mairamuyan kylälle, ja siellä seuraavaan jumalanpalvelukseen suoraan. Tällä kertaa hieman lyhyempi kuin aamulla. Ruokailemme vielä johtavien pastoreiden seurassa, ja minua kohdellaan kuin kuningatarta. Olen hyvin hämmentynyt, hyvin hämmentynyt.
Kommentit
Lähetä kommentti