Tangan nuorisokeskus - ja vähän seksijuttuja

Tangan alueen hallintojohtaja Mister Shigell oli kutsunut meidät aamulla tapaamiselle. Olin mielessäni varautunut pitkään protokollaan, joka täällä on todella tärkeää. Siihen kuuluu pitkät esittelyt ja puheenvuorot, ja itse asiaan päästään hitaasti. Tapaamisissa on tärkeää, että jokainen sanoo kuka on, ja lopuksi käytetään lopetuspuheenvuorot. Huolimatta siitä, että tämä vie aikaa (ja hermojakin) tässä on jotain todella kaunista kohtaamista sen sijaan, että porukka tulee ja menee ja kukaan ei oikein tiedä ketä paikalla oli (vrt Suomi ja sen asiakeskeisyys- tuletko kohdatuksi ja kuulluksi?). 

Mutta, tämä tapaaminen yllätti! Aluejohtaja oli skarppi mies. Hän ohjasi meidät istumaan "oikeille paikoille" ja veti aivan loistavan tapaamisen. Pääsimme keskusteluissa raapaisemaan pintaa syvemmälle, ja puhuimme alueen tilaneesta sekä vammaisten huomoimisesta kaikessa yhteiskunnan toiminnassa. Erityisesti lasten asia nostettiin esille - niiden, jotka eivät itse vielä pääse itseään puolustamaan ja ajamaan heille kuuluvia oikeuksia hyvään elämään. Lopuksi hämmästykseksemme Herra Shigell kutsui meidät illalliselle. Tämä tapaaminen oli jos ei nyt menestys, niin ainakin hyvä! Nämä viralliset tapaamiset ovat tärkeitä senkin vuoksi, että siinä sekä meidän kansanedustaja vieraat pääsevät kuulemaan tilanteesta, mutta toissaalta myös paikallinen projektihenkilöstö pääsee esittelemään työtä viranomaisille, ja rakentamaan yhteistyötä. 

Tapaamisen jälkeen menimme jo 15 vuotta toiminnassa olleeseen YDCP- keskukseen (Young people with Disablities Commuinity Center). Se sai alkunsa Fidan ja kirkkokumppanin yhteistyöstä ja vahvasta tietoisuudesta siitä, että vammaisille henkilöille tarvitaan kuntoutuspalveluita, vertaistukea, mutta lisäksi tarvitaan myös vahvaa vaikuttamistyötä alueella monella tasolla, että vammaisuuteen liittyvä häpeä ja stikma poistuu. Keskus on saanut vahvan jalansijan alueella tarjoten niitä palveluita, joita yhteiskunta ei vielä pysty tuottamaan. Valtio kuitenkin kustantaa osan toiminnasta, ja tätä keskustelua kävimme myös aluejohtajan luona - missä vaiheessa voisi Tansania ottaa suurempia askeleita myös rahoittajana. 

Tutustuimme toimintaan, kuulimme kuntoutusohjelmasta, jota tarjotaan heti vammaisen lapsen synnyttyä. Haasteena edelleen on se, että kaikista vammaisista lapsista ei ole tietoa, ja siksi kotikäyntejä tehdään , jotta nämä lapset löytyvät ja saavat varhaisen avun ja tuen. Keskus tekee yhteistyötä paikallisen synnytyssairaalan kanssa, ja muiden järjestöjen. 

Saimme nähdä ja kuulla nuorten esityksiä ja vaihdoimme kuulumisia heidän kanssaan. Meille valmistettiin maittava lounas, ja lepäsimme hetken. Energia olikin tarpeen, sillä iltapäivällä keskukseen kokoontui joukko naisia, jotka olivat osallistuneet kuukautisterveyshankkeen kautta koulutuksiin, ja toimivat nyt uuden ymmärryksen tuojina yhteisöissään. Paikalla oli niin opettajia, äitejä, kuin perinteisiä "kungwi" - opettajia, jotka tällä alueella valmistavat nuorta tyttöä kohti aikuisuutta ja avioliittoa. Näillä kaikilla on suuri rooli siinä, että kuukautisten ympärillä olevia vääriä uskomuksia muutetaan oikeaksi ja terveeksi tiedoksi ja taidoksi. 

Jakaannuimme pieniin ryhmiin ja pääsimme itse asiaan. Naiset kertoivat koulutuksen tuomasta tiedosta, omasta matkastaan kohti naiseutta, naisen asemasta ja tilanteesta Tansaniassa ja arjen iloista ja suruista. Melkoinen iltapäivä! Olin aivan hämmennyksissäni siitä avoimuudesta, rohkeudesta ja määrätietoisuudesta, millä nämä naiset rakentavat uutta huomista tulevaisuuden Tansanialle! Tällaisista hetkistä lähtee sekä hyvin kosketettuna, mutta myös äärettömän rohkaistuneena. 

Tämä oli hyvä päivä!