Hymytön lapsuus

Auto pitää jättää isomman tien varteen ja hyppäämme ulos sateiseen ilmaan. Kuljemme pientä ja liukasta polkua pitkin kohti Batwa- kylään. Savun haju kertoo suunnan olevan oikea. Banaanipuiden ja vehreän metsän lomasta sunnistamme kohti piilossa olevaa kylää,  jota asuttaa 27 batwaperhettä, keskimäärin 5 lasta jokaisella. 

Kyläläiset tulevat pois majoistaan pienelle aukiolle meitä vastaan. Tapaaminen on riemukas, kättelemme ja tutustumme. Kaikilla on paljon asiaa, ja yritän pysyä kärryillä tulkin kääntäessä kysymyksiä ja tervehdyksiä. Kylän johtaja kertoo, että kaikki lapset käyvät nyt koulua, joka on aivan lähellä batwakylää. Lapsille on saatu hankittua koulupuvut ja koulutarvikkeet. Tämä on aluetta, jossa aliravitsemus on suurta. Ruokavalio on niukkaa, ja perheillä on päiviä, jolloin he eivät syö mitään. Yksi äideistä vetää minut syrjään ja kertoo elekielellä että on nälissään ja sylissä oleva vauva myös. Mitä siihen voi vastata. 

Lapsia pyörii paljon meidän vieraiden ympärillä, osa katsoo vähän etäämpää, osa uskaltautuu lähemmäksi. Lapset ovat pieniä, likaisia ja resuisia. Mutta eniten minuun iske heidän apeus. Hymyttömät, ilmeettömät kasvot. Tältä näyttää nälkä. 

Batwat ovat kuuluisia ruukuntekotaidoistaan. Ruukkuja käytetään ruoka-astioina, vedenhakuun ja niitä myös myydään. Käsintehdyt ruukut ovat valtavan kauniita, taidolla muotoiltuja, ja nuotiolla kauniisti poltettuja. Naiset esittelevät upeita käsitöitään.

Ruukuntekotaito opitaan nuorena, tämä tyttö tekee ruukun aina aamuisin ennen kouluunlähtöä. Mutta tuo tytön ilme. Jos elämän alku on näin surullista, on valtavan vaikea etsiä iloa ja toivoa kohti aikuisuutta. Ja ensiksi pitäisi saada ruokaa. Sen jälkeen jaksaisi miettiä muutakin paremmin. 

 Käymme muutamassa kodissa kylässä. Tässä asuu noin 70 vuotias rouva, jonka maja yhtenä sadeyönä romahti, sitä hän kertoo meille tohkeissaan. Kuinka maja läksi taivaan tuuliin ja lopulta rämähti kasaan. Nyt hän on saanut naapureiden avustuksella uuden savimajan kuntoon. 

Viiden lapsen yksinhuoltajaäiti esittelee majansa keittiön. Majassa asuu nämä 6 henkilöä, nukkuvat, syövät ja oleskelevat samassa tilassa, joka on vajaan 2 metriä halkaisijalta. Ei yhtään huonekalua, kolme astiaa keittiössä ja heiniä sänkyinä.

Tässä rouvan maja ulkopuolelta. Toivoa sopii, että katto pitää vettä.

Tämä rouva oli etsimässä ruokaa koko päivän. Lopputulos tyhjä ruukku. 

Batwa heimo on kautta historian ollut hyvin sorrettu. Heillä ei ole juurikaan terveydenhuoltoon pääsyä, koulutus jää lapsilta joko kokonaan aloittamatta tai ainakin kesken. He ovat köyhiä, ja haavoittuvassa asemassa. Viime vuosina Burundin valtio on tehnyt paljon töitä sen eteen, että myös tällä heimolla elinolot kohentuisivat. Kuitenkin vuosien sorto ja vähemmistönä heidän saama kohtelu vaikuttaa siihen, miten uusiin mahdollisuuksiin suhtaudutaan. Pitää saada paljon korvaavaa kokemusta siitä, että elämä on hyvää ja ihmiset ovat samalla puolella, ei heitä vastaan. Haavoittunut sydän korjaantuu hitaasti, kestää jopa sukupolvia saada luottamusta eheytettyä. Batwojen tilanne vaihtelee alueittain, hyvin köyhistä jo hieman parempiin oloihin. 

Fida ja Burundin kumppani tekevät töitä sen eteen, että batwaheimoissa lasten tilanne kohentuisi. Kouluja rakennetaan lähelle batwakyliä, jotta pitkä matka ei olisi este koulunkäyntiin. Vanhempien kanssa keskustellaan koulunkäynnin tärkeydestä ja pohditaan sitä, miten perhe voisi saada toimeentuloa muutenkin lisää. Viljelymahdollisuuksia pyritään lisämään ja maanomistusoikeuksia parantamaan. Vaikuttamistyötä monella tasolla. 

 Käymme toisessa batwakylässä ennen palaamista Bujunburaan. Tässä kylässä meitä odottaa kyläläisten tanssi ja laulu. Tämän kylän liepeillä ei ole koulua eikä aivan lähellä kirkkoakaan. Tänne kuitenkin on jo työ aloitettu, ja kyläläiset kertovat innolla tulevaisuuden suunnitelmistaan. 

Laulun sanat ovat puhuttelevat; Saakoon Jumala siunata tulosi ja lähtösi, kiitos että jaat tämän hetken kanssamme. 

Koulua rakennetaan tänne kylään jo kiivaasti. Tässä kylässä ei lapset käy vielä koulua. Juttelemme vanhempien ja lasten kanssa, ja nämä kolme lasta (kuva alla) ovat käyneet pienen hetken koulua, joka on kauempana. Heidän lempiaine on matematiikka. Kättelemme ja sovimme, että lapset jatkavat innolla koulua - ja entistä innokkaammin, kun koulu valmistuu tuohon lähelle.

Se, että lapsi tulee kouluun, on vasta ensimmäinen askel. Lapsen tulee saada koulussa hyvää opetusta, lapsen tulee pysyä koulussa niin, ettei koulupudokkaita tule, lapsen tulee saada riittävä ravinto, että jaksaa kasvaa, kehittyä ja myös oppia. Ketju on pitkä ja monitahoinen.


Burundin kauneus ja vehreys lumosi jo ensimmäisinä päivinä. Vierailu batwa-heimon luona iski syvälle sydämeen. Vierailun aikana mieleen palasi teksti, jota kirjoitin Lähi-Idän suunnalta, kun pienet pakolaislapset ja heidän ilmeettömät kasvot olivat edessäni. Maailman lasten kipu väreilee samaa säveltä joka puolella. Äidit ja isät yrittävät kannatella tulevaisuutta niukoin eväin. Särkyneitä sieluja ja sydämiä paikkaamaan tarvitaan paljon keinoja ja voimia. Särkymisen ehkäiseminen olisi järkevämpää, mutta ei aina mahdollista. Jospa saisimme edes pahimmat vahingot kitkettyä ajoissa.


"Miltä kuulostaa kaipaus särkyneiden sielujen, ihan pienien? Joiden nauru on jäänyt alle liian suurten, suurten surujen. "

(Sen päivän iltana - KK/2017)