Kohtaamisia

Aikaiset aamuherätykset, ilman aamukahvia liikkeelle lähtö ja säätöjen määrä matkan eri mutkissa on hieman haastava yhtälö. "we are getting angry and hungry" - oli päivän palaute virkailijoille.  Matka mutkistui tässä vaiheessa, kun yritimme siirtyä Mwanzasta Ugandaan - ensimmäisen lennon ollessa myöhässä, myöhästyimme kahdelta seuraavalta. Ja loppu onkin legendaa. Mutta, mutkat suoriksi, ja pääsimme kuin pääsimmekin saman päivän aikana Ugandan puolelle. Hotellissa odotti seuraava vääntö huoneiden suhteen, ja siitäkin selvittiin. Illalla kieltämättä oli sellainen olo, että itkupotkuraivari oli lähellä. Järsimme pitsaa Virpin kanssa, ja kikatimme hervottomana. Onneksi on ystävä ja työkaveri, jonka kanssa matkustaminen on helppoa ja mukavaa. Toisinkin voisi olla.  Kampalan aamu ja slummien katot. Äiti Teresa on sanonut, että on muotia puhua köyhistä, mutta harva puhuu köyhien kanssa.  Miettikää nyt! Tämä ihanuus, joka kanssan...

First things first - mekko valmistui. Ja oli kyllä ihana. Arushan päivien jälkeen matka jatkui Mwanzaan, jossa Fidan kumppanit olivat valmistaneet Maailman kuukautispäivän juhlan. Arushan todella koleiden ja sateisten päivien jälkeen Mwanzan lämpo oli ihana. Mwanzassa teimme haastatteluja Fidan projektin työntekijöistä, jotka ovat rohkeasti rikkoneet kuukautisterveyteen liittyvää hiljaisuutta, häpeää ja tabuja. Erityisen huikeaa on se, että miehet ovat mukana tässä työssä aina pastoreita myöten. Enpä ole kuullut Suomessa seurakunnassa niin rohkeaa puhetta, kuin täällä nämä uraauurtavat pastorit tekevät. Mutkia matkassa toki on, mutta alku on lupaava. Pastori Muna - hän totesi, että kuukautisterveys on suuri osa yhteisöjen kehitystä.  Kuukautispäivän juhlinta alkoi marssilla. Koululaiset marssivat  läpi kaupungin kantaen kuukautisterveyteen liittyviä iskulauseita. Tämän vuoden kuukautispäivän teemana oli Time to take the action! Ja totisesti ...

Yölento Dohan kautta Kilimanjaron kentälle. Vastassa vehreys, kaaos ja vesisade. Vierasta ja tuttua. Muutaman viikon työmatka alkoi ja odotan kyllä innolla ja hieman kauhullakin, mitä kaikkea on vastassa. Aluksi ainakin oli vastassa mukavia juttuja. Arushan kapungissa asuva ystävä ja työkaveri otti  minut ihanan tapansa mukaan niin lämpimästi vastaan, että oli kuin tulisi kotiin. Ja hän oli hakenut torilta kankaat, kutsunut ompelijan, ja tunti maassa olon jälkeen oli mitat jo mekkoa varten otettu. Ei paha alku! Ensimmäiset päivät menivät "Writers club" - teemalla. Teimme työhön liittyviä viestintäasioita ja suunnittelimme tulvaa juhlaa ensi viikolla. Pitkiä intensiivisiä mutta mukavia päiviä. Koska ihminen ei elä pelkästä kirjoittamisesta, on välillä lähdettävä liikkeelle. Aamulenkit olivat melkoista mutajuoksua. Sadekausi on ollut yllättävän rajuna täällä, ilma oli myös kylmä - taas tein sen virheen, että jätin villasukat kotiin!

Minulla on ilo esitellä seuraava blogivieras. Olen tutustunut häneen asuessani Jordaniassa, ja siitä alkoi meidän yhteinen matka. Meitä yhdistää rakkaus Lähi-Itään ja kirjoittamiseen, ja moni muu asia. Olen todella iloinen tästä ystävyydestä.  Olkaa hyvä Lauran kuulumisia hiekkalaatikon reunalta:  N älkäisen rukous Puristun kippuraan peiton alla. Ei satu, jos en liiku. Kurkussa on kaktus. Veri on lakannut virtaamasta, suonet ovat hiljaa. Lihaksia kouristaa. Kaikki alkaa vatsasta, mutta se on tyhjä säkki. Energiaa ei ole. Mistään ei saa puristettua yhtään tippaa, jotta jaksaisi nousta. Kuvittelen näkkileivän, jonka päällä on paksusti voita, kermajuustoa, kurkkua ja tomaattia. Kuinka ihanaa olisikaan juuri mehukas tomaatti, tai makea omena. Lusikallinen jurgurttia tai pala banaania. Asun Jordanian pääkaupungissa Ammanissa. Ramadanin paastokuukausi on jatkunut vajaan viikon. Öisin saa syödä, ja syönkin vaikka mitä. Mutta on vaikeaa täyttää energiavajausta yöllä...

Mieheni vei minut juomaan viiniä keskellä päivää, äitienpäivänä, sunnuntaina, kun muut perheet kulkivat viimeisen päälle pukeutuneena kohti Äitienpäivälounasta. Monen sukupolven voimin ja hymy huulilla. Minulle lasi kuplivaa viiniä oli parasta mitä se päivä pystyi tarjoamaan. Itse olen jo useampana vuonna sanonut, että en halua isompaa showta, ja saan joka vuosi sen oman showni aikaiseksi. Odotan jotain - enkä halua mitään. Saan kakkua, kahvia, halauksia, viestejä, ja pyörin koko tuhannen päivän omien kipeiden ja ristiriitaisten tunteitteni kanssa. Jostain syystä juuri tänä päivänä, kun koko muu maailma juhlii, en keksi mitään syytä juhlaan. Minä en ole rakenteeltani äiti - tai kuka senkään määrittelee. Kyllä, olen kivulla synnyttänyt, raskauteni loppuun asti oksentanut, odottanut, halunnut ja toivonut nämä lapset. Olen hoitanut, huoltanut, mahdollistanut, valmentanut, komentanut ja karjunut - enkä mistään hinnasta vaihtaisi tätä pois. Olen ollut äiti, joka äitiys- ja hoitova...

Minna, Kirjoitit kohtaamisesta ja johtajuudesta. Esimiestyö on rankka laji. Jäin miettimään erityisesti sitä, miten tärkeä on saada "korjaavia kokemuksia" erilaisista kohtaamisista - varsinkin silloin kun turpaan on saatu, ja selkään puukotettu. Onneksi sinä sait kokemuksen ja hyvän kohtaamisen - se kokemus kantaa pitkälle! Myös ihmisyys on kumma laji. Ihmisinähän me tulemme näihin eri rooleihimme. Sitä miettii myös, mikä laittaa meidät toimimaan välillä niin, että tulee haavoja. Mikä on se sisällä asuva kipu, pelko, haava tai varjo, joka meitä ajaa toimimaan niin, että toimintamme ja sanamme rikkovat enemmän kuin eheyttävät. Ja löytyykö peilejä - kohtaamisia - joissa voi turvallisesti pohtia omaa sisintään ja saada palautetta. Johtajuus tarvitsee myös peilejä, koska valta on monisäikeinen asia, jota tarvitaan, mutta joka voi olla myös ase. Minna, mietin myös kirjoituksesi pohjalta paljon luottamus-teemaa. Kohtaaminen, vuorovaikutus ja luottamuksen rakentaminen näy...

Blogia aloittaessa lupailin, että tänne tulee myös vieraita! Nyt on ensimmäisen aika. Minnaan tutustuin yhden meitä yhdistävän mielenkiinnon kautta; johtajuuden ja esimiestyön ihmettelyn. Myöhemmin jutunjuurta ja yhteisiä asioita on löytynyt paljon lisää.  Minna oli myös ensimmäinen, joka meitä tänne Keski-Suomeen auttoi sopeutumaan, keskustan kahviloihin tutustuttaen - kiitos siitä, ne kohtaamiset olivat tärkeitä! Mutta nyt, tässä Minnan ajatuksia. Kommentoikaa ihmeessä tuonne kommenttikenttään mitä tällainen kohtaaminen teissä herättää! Hei Katja, Kiitos kyläkutsusta blogisi puolelle. Toivoit, että toisin tuliaisina ajatuksia kohtaamisista ja johtamisesta. Aikani pyörin pääni sisällä ja mietin, miltä hyllyltä tuomisia nappaisin. Sitten kävi niin kuin joskus käy - sirisevä ja hailakasti palava lamppu kirkastui, ja yhtäkkiä tiesin, minkä kohtaamisen haluaisin jakaa kanssasi. Uskon, että tässä on meille aineksia hyvään keskusteluun. Niin kuin tiedät, olen...