Kohtaamisia

Hyvää lankalauantaita Pääsiäisen vietto auringossa ja keväässä on ihanaa. Muistelimme juuri äitini kanssa sitä, miten ennen pääsiäiseen liittyi monella tapaa hartaampi ja juhlavampi tunnelma. Pitkäperjantaina oltiin kotona, ja pääsiäisaamun jumalanpalveluksessa ylösnousemuksen riemu oli läsnä. Ajat ja tavat muuttuvat. Ehkä kaiken ei pitäisi. Pääsiäisen päähenkilöihin mahtuu monenlaiset persoonat, kohtalot ja luonteet. Annoin ajatukseni kulkea henkilöltä toiselle, mietin, kuinka ehkä itse olisin reakoinut. Tuskin olisin ollut sen virkeämpi kuin ne tyypit, jotka lupasivat kannatella ystäväänsä, mutta torkahtivat sitten. Olisinko myynyt parhaimman ystäväni muutamasta killingistä, niin kuin teki se Juudas. Mikä minut ja arviointikykyni sokaisee, ja huomaan tehneeni virheen - valta, kunnia, häpeä? Asettuisinko viime hetkilläni pilkkaajien joukkoon, vai pyytäisinkö armoa? Miten usein taidamme löytää itsemme uhoamasta ja miekkaa heiluttamasta ja tosihetken (hetki ennen kuin se kukko...

Olen Suomeen muuttamisemme jälkeen miettinyt todella paljon ystävyyttä, yksinäisyyttä ja yleensäkin tätä ihmisyyttä. Eilen pidin Muuramessa kirjailijailtaa, jossa luin tekstejäni ja kerroin kokemuksiani sekä maailmalta, mutta myös Suomesta. Sitä miten kohtaamisen kautta voi avautua monta uutta näkökulmaa, mutta miten myös voimme kulkea toistemme ohi. Eräs mukana ollut, kauan ulkomailla itsekin asunut rouva totesi, että vierauden ja muukalaisuuden tunne on hinta siitä, että on kerran lähtenyt kotimaastaan. Jatkuva ikävä ihmisiä, jotka ovat kaukana. Tuon tunteen pystyn hänen kanssaan jakamaan. Hukassa olemisen tunnelma on ollut useinkin läsnä, ja olen miettinyt johtuuko se siitä, että on itse vielä niin irrallaan kaikesta, vai muuten vaan ihmisenä olon kipeydestä.  Ja niin, olen ollut hyvinkin yksinäinen, mikä on sinällään hassua, koska olen suhteellisen sosiaalinen. Viime syksynä suoritin pakkoruotsia jälleen kerran. Mikäli mielii saada opintoja eteen päin, on tietty määrä tois...

Aloitin hauskan sarjan Salamatkustaja- bloggarin innoittamana viime kuussa; joka kuukauden eka päivä kirjataan samat asiat ylös...ja katsotaan kuinka elämä kulkee. Aprillipäiväniltana siis huhtikuun ajatukset! Jätin tähän vielä viime kuukauden ajatelmat, ja kerron kuinka ne (lupaukset, haaveet ja toiveet) etenivät. Kuukauden ensimmäisen aamun ensimmäinen ajatus:  Ihana valo! ( heräsin hurjan aikaisin (mitäs ne aamuyön heräilyt kertookaan) ja lähdin Piskin kanssa kävelemään jäälle. ) Huhtikuun eka aamuna ensimmäinen ajatus oli, että olemme olleet tänään 24 vuotta kihloissa. Se on pitkä aika se. Tämän kirjan aion lukea: Satu Lidman; Väkivaltakulttuurin perintö - Sukupuoli, asenteet ja historia (yöpöydällä on sekalainen seurakunta kirjoja, ja tuo nyt oli siinä ekana - katsotaan miten pino tyhjenee kuukauden aikana) No; en lukenut. Luin sen sijaan paljon opintoihin liittyvää kirjallisuutta. Ja muutaman dekkarin. Joskus sitä miettii, pitäisikö lukemisen olla hiema...

- Pärjääkö se? Tokaisi keskimmäinen, ja puki varmaan meidän kaikkien ajatukset sanoiksi. Varoittamatta, ennakoimatta, yhtäkkiä elämmekin sitä vaihetta, jolloin nuo yövalvojat, hermojen repijät, sydänten murskaajat, silmäterät muuttavatkin pois kotoa. Eihän sen näin pitänyt mennä. Ei vielä ja tällä tavalla. Ja ennen kaikkea, emmehän me ole vielä niin vanhoja, että meidän lapset ovat aikuisia (!?) jotka pärjäävät omillaan! Vanhin lapsista valmistui joulun alla, etsi töitä, ja juuri siinä vaiheessa, kun alkoi jo epätoivo iskemään, saikin niitä töitä, mutta aivan muualta, kuin olin luullut. Oli työhakemukseen kirjoittanut, että toivoisi pääsevänsä kotikonnuilleen Savoon, ja se ei ilman töitä onnistu. Liekö se haastattelijan sydämen sulattanut. Omatoimisesti hommasi asunnon, ja nyt sitten pakataan huonetta tyhjäksi kotoa. (Saan toimistohuoneen!!!) Mutta pärjääkö se? Varmistinko kaiken, kasvatinko kunnolla, opetinko siivoamaan, tekemään ruokaa, hoitamaan itsensä, pesemään pyykkinsä ...

 - Tämä teksti on julkaistu Iisalmen Sanomissa 17.3 ja tekijänoikeudet omistaa Savon Media, heidän luvallaan julkaistu myös blogissa -  Maaliskuun alussa oli jälleen Kansainvälinen naistenpäivä. Olen huomannut tuon päivän herättävän kysymystä siitä, onko tällainen jaottelu enää edes tarpeen. Sopii sitä toki miettiäkin, mitä tuolla päivällä halutaan saada aikaiseksi. Alunperinhän päivän tarkoitus oli herättää huomio naisten ja miesten tasa-arvon saamiseksi. Tosin, niin modernissa maailmassa kuin elämmekin, edelleen olemme joidenkin tabujen vankeja, tietoisesti tai tiedostamatta. Käsi sydämelle savolaiset – jatkatko lukemista, jos tiedät, että aion vuodattaa verensekaista tekstiä kuukautisista? -           nyt niitä sitten on neljä! tokaisi mieheni, kun pentukoiramme ensimmäiset juoksut alkoivat. Kielen päällä pyöri montakin ajatusta, mutta en sitten viitsinyt aloittaa tenttaamaan, että mitähän tuolla tarkoitti, ja miltäkö...

Perjantaina nuoret nousivat barrikadeille yhteisen maapallomme puolesta. Halki maailman kulki nuorten viesti, jossa he vaativat parempia lakeja, vaikuttavia ympäristötekoja ja tulevaisuutta, jossa on toivoa. Ennätin iltapäivällä Jyväskylän mielenosoitukseen ja olin todella mykistynyt nuorten voimasta, innosta ja raikkaudesta. Sitä vasten huomasi oman harmautensa ja reakoimattomuutensa. Nuorten viesti oli selkeä. Välillä pakenin kaupan sisälle pyyhkimään kyyneleitä, koska koko tapahtumassa oli jotain sydäntä särkevää. Ja todella vaikuttavaa. Otin oman mielenosoittajan ja hänen ystävänsä kyytiin ja kävimme kahvilla. Nuoret juttelivat tapahtumasta, ja sen saamasta huomiosta. Nämä nuoret olivat lukiolaisia, viisaita, pohtivia ja järkeviä. He kyllä ymmärtävät, että ilmastonmuutos ja siihen vaikuttaminen on monimutkainen asia, joka ei yhdellä marssilla selviä. He pohtivat ihmisoikeuksien ja ilmastonmuutoksen yhteyttä, he pohtivat valtaa ja vastuuta. Mutta he myös totesivat, että pahin...

Keskimmäinen lapsista mainitsi sivumennen olevansa huomenna lakossa. Ja menevänsä marssimaan ilmaston hyväksi.  Olin osannut odottaa tätä hetkeä. Hän on aina ollut vahvasti luontoa arvostava ja suojeleva. Hänen suurin haaveensa on elää mahdollisimman omavaraisesti ja suunnata opiskelujaan luonnonsuojelua kohtaan. Ja se kaikki on ollut hänessä läsnä jo hyvin pienestä asti, Olemmekin nauraneet, että hän puhuu eläinten kieltä paremmin kuin jopa ihmisten.  Perjantaina nuoret nostavat äänensä yhteisen maailmamme puolesta. Ilmastolakko kokoaa nuoria kaupunkeihin ja kyliin muistuttamaan meitä siitä, että nyt tarvitaan toimia, puheet riittää.  Tapahtuma herättää monenlaisia tunnelmia.. Joissakin kouluissa lakkoilu on kielletty, ja joissakin kiitelty. Akateeminen maailma on lähettänyt nuorille tukikirjeen, jossa todetaan, että he, akateemisen yhteisön jäsenet osoittavat tukensa ilmaston puolesta lakkoileville nuorille - joilla on aito huoli tulevaisuudesta. Itse...