Kohtaamisia

Lemeran pieni kylä on syntynyt vuorten syliin. Kylää reunustaa kauniit vehreät vuoret, jotka piirtyvät taivaanrantaan. Aluetta asuttaa 7 eri heimoa, ja kieliä puhuttavaksi riittää. Lemeran kuningas, kylän päällikkö asuu kylän keskellä halliten aluetta, ja neuvoen asukkaita. Elanto tulee maanviljelystä, maa on rikas ja kasvaa helposti kaikkea mitä siihen istuttaa. Ihmisten ruokavalio kuitenkin on melko niukahko, köyhyys rajoittaa pöydän antimia. Kylässä toimii koulu ja Lemeran sairaala, jossa myös Reinikaiset työskentelivät vuosia. Sairaalan vieressä on ylväs kirkko, jossa on jäseniä pastorin mukaan reilu 5000, lisäksi saman verran lapsia. Aamulla viiden aikaan kylä herää kirkonkellojen soittoon, jotka kutsuvat aamurukoukseen.  Kuva HH Reinikaiset asuivat tässä talossa Lemeran sairaalassa työskennellessään. He olivat ruotsalaisen PMU- järjestön palveluksessa, suomalaisten seurakuntien tukiessa heidän työtä myös. Nyt vieraillessamme Lemerassa ihmisten virta Reinkaisten ...

Merkityksellinen aamu. Matka Bukavusta Lemeraan alkoi aikaisin aamulla. Matkan onnistumista jännitettiin viimeiseen asti, sillä Lemeran vuoristoon vievä reitti ei ole mikään kovin turvallinen. Tuon tien varrelta on ryöstetty autoja ja kidnapattu ihmisiä - eli ei mitään pieniä kysymyksiä matkaan valmistuessa.  Suureksi iloksi matka kuitenkin pääsi alkamaan. Matkustimme kahdella autolla, toiseen meni Lemeran sairaalan autonkuljettaja ja Veikko ja Mirja. Käsikädessä kohti kotia.  Kuva HH Tie oli kamala. Kuoppainen ja hankala ajaa ja poukkoilla kyydissä. Vauhti oli hidasta, muutama kymmenen kilometriä tunnissa. Mutta maisemat - lumoavaa vuoristoa, vehreää metsää. Ei ihme, että seutu on jäänyt Reinikaisten sydämeen rakkaana kotiseutuna. Kuva HH Kuva HH Kuva HH Kuva HH Kuva HH Lemeran kylään meidät saattoi pyssymiehet. Lemeran seurakunnan pastori oli sitä mieltä, että turvasaattue oli tarpeen. Lemeran kylässä ihmiset vilkuttivat ja tunn...

Suomi on ollut pitkään viiden parhaan joukossa, kun mietittään maailman parhaita maita olla äiti. Tässä vertailussa katsotaan tyttöjen ja naisten kuolleisuutta synnytykseen tai raskauden takia, alle 5- vuotiaiden kuolleisuus, lasten koulutusmahdollisuudet, sekä naisten poliittinen osallisuus. Kongo on sijoittunut tässä kilpailussa viimeisten joukkoon, ollen useana vuonna maailman hankalin paikka olla äiti. Kongossa lapset kärsivät suunnattomasti, ja lasten kärsimys on äitien kärsimystä. Olisi helppo nostaa tähän numeroita ja tilastoja, mutta ne löytää jokainen internetin kätköistä. Kongon lapset syntyvät maahan, joka on rikas ja runsas, mutta joka ei pysty turvaamaan äitien turvallista raskautta, synnytystä, eikä vauvavaiheen terveyttä pienille kongolaisille. Lasten arjen leikkejä varjostaa monenlaiset vaarat ja uhkat - sairaudet, köyhyys, suoranainen nälänhätä, vanhempien menetys ja sisällissodan kauhut. Pienet lapset, joiden tulisi kasvaa kodissa, jonka sisällä on turvallista, j...

Pölyävä tie vie vuoren rinnettä ylös. Vaikka aamu on aikainen, kulkijoita riittää. Mopot, autot, kävelijät etsivät oman kohdan kulkea, ja kaikki soljuu kongolaisittain. Aurinko on juuri noussut, laaksossa väreilee yön jäljiltä sumua ja talojen katot höyryävät.  Panzin sairaalan odotusaula on jo täynnä ihmisiä. Kuoro aloittaa alkulaulun, tanssivat, soittavat ja laulavat. Sairaalan aamuhartaus alkaa. "Huomenta äidit ja lapset, huomenta isät, huomenta kaikki kuulijat" Aamuhartauden juhlapuhujat ovat nämä sairaalan työntekijät. Mirja ja Veikko Reinikainen. He puhuvat Jumalan armosta ja ihmeistä, uskollisuudesta ja johdatuksesta.  Hartaudessa on myös mahdollisuus potilaiden käyttää puheenvuoro. Naisia tulee eteen ja heillä kaikilla on sama viesti; olin todella sairas, kipeä kaikin tavoin. Täällä sairaalassa sain apua ja olen nyt toipumassa. Tänä päivänä iloitsen siitä että olen nainen - voin olla siitä nyt ylpeä. Olen parantunut ja onnellinen....

Elämäni toinen Kongon reissu alkoi oikeastaan jo pian edellisen jälkeen. Olin tutustunut Mirja ja Veikko Reinikaiseen viime vuoden joulukuussa, kun matkasimme rauhannobelisti Mukwegen juhliin Tukholmaan. Sen jälkeen olemme pitäneet yhteyttä sekä ystävyyden, mutta myös työn merkeissä. Reinikaisten elämäntarina pysäyttää. Sitä on vaikea kuvailla, niin monivaiheinen, mielenkiintoinen ja hurmaava se on. Reinikaset ovat eläneet kongolaisten sydämen sykettä vuosikymmenien ajan. Tehden työtä, palvellen, iloiten, opettaen ja oppien. Veikko ansioituneena kirurgina ja Mirja rohkeana taistelijana naisten ja perheiden asioissa. Heidän tarinansa ansaitsee tulla julki- ja siksi onkin ilo kertoa, että pian ilmestyy kirja, joka kertoo heidän rakkaasta Kongosta, arjesta ja juhlasta. Mutta, tähän matkaan. Sain suuren kunnian ja lahjan, kun minua pyydettiin Reinikaisten jäähyväismatkalle laukun kantajaksi. Mirja ja Veikko halusivat käydä vielä kerran tapaamassa rakkaita ystäviä, työtovereita ja paina...

Aloitin hauskan sarjan Salamatkustaja- bloggarin (  http://www.salamatkustaja.com/ ) innoittamana maaliskuussa; joka kuukauden eka päivä kirjataan samat asiat ylös...ja katsotaan kuinka elämä kulkee. Kuukauden ensimmäisen aamun ensimmäinen ajatus:  Kukahan nyt on kipeänä - viimeiset viikot on menneet melkoisen flunssan kourissa koko porukalla, minä toistaiseksi olen säästynyt sairastumiselta. Tämän kirjan aion lukea: "Työelämän kapinalliset". Ei tarvinne perusteluja.   Työasia, jonka aion saada valmiiksi: Omaan asiantuntijarooliin liittyvä käsikirja - jos ei nyt ihan valmiiksi asti, niin ainakin valmiiksi taitettavaksi/painoon.  Työasia, jonka tiedän roikkuvan puolivalmiina vielä tämän kuukauden jälkeenkin: Hah, monikin.  Lausahdus, josta saan juuri nyt energiaa arkeeni:  Hengitä - sisään ja ulos.  Ruoka, jota aion kokeilla: - minä en kokeile ruokia, sorry.  Tässä kuussa  tapahtuvista asioista eniten olen laittanut ...

Makaan hammaslääkärissä. Silmät peitettynä, lappu leuan alla ja kirkas valo toljottaa silmiin. Ja minua alkaa yhtäkkiä itketää. Ei se, että minua sorkitaan suuhun, vaan se miten onnekas olenkaan. Tilanne ei ole itkulle kovin otollinen ja yritän kääntää ajatuksia muualle. Intakti, intakti, amalgaami ykköspinnalla, ientaskut ehjät... Säännöllisesti minut kutsutaan hammashuoltoon, ennaltaehkäisevästi tarkistuttamaan hampaani, tälläkin kerralla onneksi todettiin kaiken olevan hyvin. Maksan tästä lystistä muutaman euron. Yhtälailla saan hoidettua muitakin terveyteeni liittyviä asioita tarvittaessa. Lapset kutsutaan terveystarkastuksiin, työterveyshuolto huolehtii työikäisistä. Ajatukset vaeltavat tässä valtavassa etuoikeuden viidakossa, joka yhtäkkiä kristallisoituu minulle. Olen lähdössä pikapuoliin uudelleen Kongoon. Se on maa, joka jätti kesällä minuun syvän haavan, ihmisyyden haavan. Siksi minua nyt itkettää hammaslääkärissä, kun siellä konkretisoituu jotain siitä, miten tasan ei ...