Kohtaamisia

Päästiin viikonloppuun. Takana yksi kummallinen viikko, jonka aikana odottava tunnelma on kiristynyt, ja puheet ja uutiset ovat yhtä tautia. Aivan kuin elokuvaa katsoisi, jossa tietää pian jotain tapahtuvan, musiikki nopeutuu, tunnelma tiivistyy ja valmistaudut säikähtämään.  kuva Siiri K Viikon aikana olen kuunnellut paljon monenlaisia mietteitä monesta eri suunnasta. Yhteistä näille on ollut tilanteen ahdistavuuden, tulevaisuuden ennustamattomuuden ja ihmiselämän haurauden ihmettely. Kuinka pitää arkea ja rutiineja kasassa, kun pohja on pudonnut tai ainakin vapisee pahasti. Ja kuinka kaiken keskellä muistaa se, että lupaus Iankaikkisista käsivarsista ei ole kadonnut minnekään.  Lähdin haukkaamaan happea pitkien keskustelujen lomassa, ja minua kohti lensi perhonen, jota jouduin väistämään. Kevään ensimmäinen ja äärimmäisen määrätietoinen kauneus lepatteli ohi. Joutsenet huusivat järven päällä lentäessään ja kevät jo tuoksui. Kevät ei tunne koronaa, vaan lähesty...

Tammikuun lopulla palasin Burundista Ruandan kautta kotiin, ja hämmästelin Ruandan rajalla tiukkaa terveyssyyniä. Aluksi luulin sen olevan Ebolan takia, mutta itseasiassa siellä varottiin jo Koronaa. Olin noin viikko sitä ennen lukenut ensimmäisiä juttuja Kiinassa jylläävästä taudista, ja tuntui todella kummalliselta, että tuo pieni Afrikan valtio reakoi noin voimakkaasti. Little did I know. Matka jatkui Istanbulin kautta kotiin, ja Istanbulin kentällä ei ollut yhden yhtä maskia, käsidesiä eikä tarkistusta. Istanbulin kentällä otin kuitenkin feikkikuvan itsestäni maskin kanssa (Maski minulle tarjoiltiin silloin Ruandan kentällä tarjottimella) - ja sain Timpalta heti kommentin, että jos olisin korona, menisin tuosta oravanmentävästä kolosta poskien reunoilta sisään. Että näin.  Nyt olemme kaikki poikkeustilanteessa, joka vie meitä kohti tuntematonta, ja melkoisen erilaisia päiviä. Kukapa olisi uskonut. Tämä tilanne kohtaa rikkaat ja rakkaat, herrat ja narrit. Ja se tekee ...

Tässä joku päivä sitten teimme molemmat töitä kotona, Timppa ja minä. Raahauduin aamupäivällä sitten keittämään kahvia, ja kävin viemässä joitakin papereita Timpan työhuoneeseen. Hän katsoi jotenkin pitkään ja hitaasti, ja totesi sitten, että huoli ei sovi sinun kasvoillesi.  Ensimmäinen reaktioni oli suuhun tulleet parisuhdetta kehittävät sammakot, kuten; katso itse peiliin, hanki nuorempi, on tässä muillakin kiire ja muuta vastaavaa. Mutta, vilkaisin kuitenkin itse sinne peiliin, ja totesin, että totta. Huolta ja harmaata, syviä WTF ryppyjä kulmakarvojen välissä. Kahvia juodessa alkoi sitten kuulustelu, siltä se ainakin aluksi tuntui. "Mikä on, miksi on, mitä pitää tehdä että se muuttuu."Huolimatta siitä, että minä olen meillä se, joka on enemmän antennipuoleen (miksikä Timppa näitä mieliala-asioita kutsuu) perehtynyt ja opiskellut ja siitä leipänikin osittain hankkinut - hän on kuitenkin se, joka saa kotona otettua asiat puheeksi. Hänellä oli hyvin napakka ote ti...

Minä vakoilen ihmisiä, katselen heitä ja kuuntelen salaa puheita. Tähän minua on jopa kehoitettu kirjoittamisen opinnoissa- parhaita ideoita moniin teksteihin tulee siitä, että tarkkailee elämää eri puolilta ja sen monivivahteisia kasvoja. Ei tarvitse huolestua, en minä raportoi kaikkea näkemääni ja kuulemaani, mutta ihmiset ovat vahvasti mielenkiinnon kohteeni, koska en lakkaa ihmettelemästä sitä erilaisuutta ja samanlaisuutta, mitä meihin kätkeytyy.  Tällä menneellä viikolla näin muutamia hetkiä, joista tämän tekstin rakennan. Koska ne vaan oli niin ihania välähdyksiä.  Söin kakkua kahvilassa, ja huomasin, että lähelläni istui vanha pariskunta. Ryppyiset ihot, vapisevat kädet ja kumara asento. He söivät yhteiseltä lautaselta leivosta, ja välillä hymyilivät toisilleen. Mitään sanoja ei vaihdettu, mutta viesti heidän välillään oli vahva. Istuin bussissa, jossa lähelläni istui kaksi nuorta. Toinen heistä oli vammainen - ja hän kertoi kokemuksiaan koulustaan...

Talvisydän on harjoiteltu tuntitolkulla tansseja, mekkoja ja muuta repertuaaria etsitty ja lopulta se aamu koitti. Eilen oli potkittu lukulomalle abit, ja oli aika juhlia koulun vanhimpia. Keskimmäinen lapsistamme, kohta tosin jo täysi-ikäisyyttä juhliva Lotta tanssi vanhojen tanssit ja pääsimme tietysti osaksi tätä suloista päivää.  Aamulla anivarhain pakattiin eväät, mekot ja hepeneet ja lähdettiin ihanan Lauran  luo kampauksen ja meikin tekoon. Lotta luonnonlapsi ei juuri ole perustanut näistä "tälläyksistä", ja siksikin tuo aamu oli aika erikoinen, meille molemmille.  Ja niin kaunista jälkeä tuli - toki oli jo ennen laittautumisia kaunis, luonnollinen ja oman tiensä kulkija, mistä olen kyllä äitinä todella ylpeä. Se, että löytää suoran selkärangan ja tien itselleen, on lahja.  Aamuhämärässä muutamat kuvat ulkona, onneksi ei tullut vaakaräntää. Ja onneksi oli lunta pehmentämässä maisemaa Ensimmäiset pyörähdykset olivat vanhainkodiss...

Auto pitää jättää isomman tien varteen ja hyppäämme ulos sateiseen ilmaan. Kuljemme pientä ja liukasta polkua pitkin kohti Batwa- kylään. Savun haju kertoo suunnan olevan oikea. Banaanipuiden ja vehreän metsän lomasta sunnistamme kohti piilossa olevaa kylää,  jota asuttaa 27 batwaperhettä, keskimäärin 5 lasta jokaisella.  Kyläläiset tulevat pois majoistaan pienelle aukiolle meitä vastaan. Tapaaminen on riemukas, kättelemme ja tutustumme. Kaikilla on paljon asiaa, ja yritän pysyä kärryillä tulkin kääntäessä kysymyksiä ja tervehdyksiä. Kylän johtaja kertoo, että kaikki lapset käyvät nyt koulua, joka on aivan lähellä batwakylää. Lapsille on saatu hankittua koulupuvut ja koulutarvikkeet. Tämä on aluetta, jossa aliravitsemus on suurta. Ruokavalio on niukkaa, ja perheillä on päiviä, jolloin he eivät syö mitään. Yksi äideistä vetää minut syrjään ja kertoo elekielellä että on nälissään ja sylissä oleva vauva myös. Mitä siihen voi vastata.  Lapsia pyörii paljon meid...

Burundi on Itä- Afrikassa sijaitseva vehreä, vuoristoinen ja  pienen pieni maa, jossa asuu reippaat 9 miljoonaa ihmistä. Väestöntiheys on suuri, samoin toki syntyvyys. Naapureina suuri ja kuohuva Kongo, vauhdilla kehittyvä Ruanda ja leppoisampi Tansania. Väestö koostuu useammasta eri heimosta, joista hutsit ja tutut sekä bantut ovat varmasti tunnetuimpia myös sisällissotauutisten vuoksi. Ensimmäinen vaikutelma maasta oli sen ystävälliset tullivirkailijat, joiden avuliaisuus oli mieleenpainuvaa. Ehkä näytin hieman orvolta siinä lentokentän ruuhkassa, tai ehkä tuo "Amahoro - mitä kuuluu", kirundin kielinen tervehdys auttoi.  Täällä ei juuri länsimaisia (valkoisia) naamoja näy. Maassa asuu työteliäs kansa, jolla on kova toivo paremmasta tulevaisuudesta. Maa on rikas kasvamaan monenlaisia tuotteita, ja maan alta löytynee vaikka mitä rikkauksia, näin minulle arvellaan. Burundi sai itsenäisyyden vasta 1962 Belgian siirtomaavallan alta, ja sen jälkeen on ponnistellut etee...