Kohtaamisia

Koronakevät pyöräytti monen suunnitelmat uusiksi niin työrintamalla, kotiarjessa kuin tulevaisuuden suunnitelmienkin suhteen. Aluksi tunnelma oli odotteleva ja ehkä jopa hieman innostunutkin - olisiko nyt mahdollista hieman hellittää ja saada enemmän aikaa hektiseen arkeen. On turha tässä kohtaa luetella kaikkea sitä arkea haastanutta, jota pienten lasten vanhemmat, koululaisten perheet ja etätyössä sinnittelevät kokivat. Puhumattakaan niistä, jotka yllättäen joutuivat lomautetuksi tai pahimmassa tapauksessa sairastuivat itse vakavasti. Yhteistä on se, että elämä muuttui varoittamatta - niin kuin sillä mokomalla on tapana.  Kaunis kesä tuli ja kesä meni. Kesäkin oli erilainen kuin ennen. Uimarannolle ilmestyivät korona-ohjeet ja festarit ja muut hyppelöt peruttiin. Suomalaiset kuitenkin taisivat löytää toisensa ja kotimaansa luonnon. Salaiset haaveet siitä, että korona olisi syksyä kohti ohi, joutui unohtamaan. Syksyä on aloitettu huolestunein tunnelmin ja äänenpainoin - normaaliin...

Tytär valmistautuu lähtemään jälleen mielenosoitukseen. Edellisen kerran barrikaadeille  noustiin ja  lakkoiltiin  luonnon puolesta, ja syystäkin. Nyt aiheena on viime päivinä laajalti puhututtanut BLM -teema, ja siihen liittyvät monenlaiset tunnelmat. Kotona on puhuttu asiasta paljon, pohtien syy-seurausta (onko maiden johtajilla suurempi vastuu kuin yksilöillä - miksi massan ääni ei kaada huonoa johtamista), mikä on yksilön vastuu ja miksi maailma on minkälainen kuin on. Peppi Pitkätossun ajaton viesti Olen hyvin ylpeä siitä, että lapseni reakoivat asioihin, ottaavat niistä selvää, ja myös tekevät sen, mitä oikeaksi näkee. Samalla suren sitä, että maailma ei tullut vielä valmiiksi, vaan sama sorto-teema tuntuu jatkuvan, mikä on vuosisatoja ollut olemassa - ehkä siitä asti kun ihminenkin on. Eriarvoisuus, epäoikeudenmukaisuus ja rasismi ovat sekä pinnalla että pinnan alla -  ja sairastuttavat yksilöitä ja ryhmiä. Ja tätä miettiessä huomaan myös ajatteleva...

Lapsuuden kevätjuhlat olivat suloinen sekoitus jännitystä ja haikeutta. Tuomet tuoksuivat, polvisukat valuivat ja Suvivirsi kaikui. Hymypatsaat ja stipendit jännittivät, ja todistuksen numerot. Ja sitten alkoi kesä, joka tuntui jatkuvan ikuisuuden aurinkoisena ja ihanana. Tänään vietettiin virtuaalijuhlia suunnassa ja toisessa, mutta silti näytti sama askelten kepeys olevan jo lasten askelissa, kun tuossa kadulla juoksivat koulun jälkeen kohti vapautta.  Tämä kevät on pistänyt meidän elämän monella tapaa uusiksi, pysäyttänyt päivät pitkiksi ja yöt huolesta levottomaksi, vienyt ihmiset ruutujen taakse ja kuronut kaukaisia lähelle. Korona-kevät tullaan muistamaan, mutta mistä kaikesta, sitä ei ole vielä kirjoihin ja kansiin kirjoitettu. Ja muutummeko tämän seurauksena ystävällisemmäksi, elämää ja toisiamme arvostavammaksi ja tartummeko jokaiseen hetkeen ja mahdollisuuteen kuin se olisi todellakin viimeinen - se jää nähtäväksi.  Sen verran tiukkaa settiä tämä kevät ku...

Nuorin lapsista istuu ruokapöydässä ja katsoo minua hyvin epäluuloisesti, ehkä epätoivoisestikin, ja huolissaan. - mikä sinuun on mennyt, tämä on jo ties kuinka mones päivä peräkkäin että sinä laitat oikeaa ruokaa, jota pystyy jopa syömään. Tähän asti hernekeiton lämmityskin on ollut liian haastavaa... Ei ole uutinen, että minä en ole viihtynyt keittiössä. Lapset eivät ole nälkään meillä kuolleet minun ollessa kokkausvuorossa (vain ja ainoastaan jos Isäntä on ollut poissa kotoa), mutta mitään hinkua minulla ei keittiöön ole ollut. Ja tätä vielä vahvistaa se, että Timppa kuulema tykkää kokeilla reseptejä, ja hänen mukaansa ruokaa pitää rakastaa sieltä valmistusprosessista asti. Niin. (tosin on hän sanonut senkin, että nälkä laittaa tekemään epätoivoisiakin asioita).  Mutta nyt, Korona tuli ja muutti tämänkin arjen rutiinin. Olen tehnyt nyt maaliskuun alusta asti etätöitä, eli ollut kotona. Tähän astihan olen viikottain ollut Helsingissä töissä, ja pit...

Haluan elämäni takaisin, toteaa nuorimmainen ja venyy pitkin huoneita. Päivät ovat kuin ikuista pitkäperjantaita lapsena. Kavereita ei saa tavata, metelöidä ei kannata ja huvitusta on keksittävä rajoitetuistsa mahdollisuuksista.  Oma olo on samanlainen, haluan elämäni takaisin, ja toisaalta taas en. Keho ja mieli on kaivannut tätä hitautta ja tiettyä arjen tylsyyttä. Ja toisaalta oma työmääräni on räjähtänyt käsiin, eli ei ainakaan vielä ole toimettomana tarvinnut olla.  Tämä on kuin paluu omaan lapsuuteen muutenkin, paljon ulkoilua, lukemista ja perheen kanssa olemista. Ero entiseen on online- elämä, jota kautta pystyy kavereitakin tapaamaan virtuaalisesti. Ja sitä tuo nuoriso kyllä tuntuu tekevän. Lasten kansainvälisen koulun kaverit ovat perustaneet vuosien jälkeen yhteisen chattiryhmän, ja se ikään kuin kuroo mennyttä tähän hetkeen kiinni. Kaikki nuo pienet kielitaidottomat koululaiset, jotka yhdessä rämpivät kohti ystävyyttä vieraassa kulttuurissa, ova...

Päästiin viikonloppuun. Takana yksi kummallinen viikko, jonka aikana odottava tunnelma on kiristynyt, ja puheet ja uutiset ovat yhtä tautia. Aivan kuin elokuvaa katsoisi, jossa tietää pian jotain tapahtuvan, musiikki nopeutuu, tunnelma tiivistyy ja valmistaudut säikähtämään.  kuva Siiri K Viikon aikana olen kuunnellut paljon monenlaisia mietteitä monesta eri suunnasta. Yhteistä näille on ollut tilanteen ahdistavuuden, tulevaisuuden ennustamattomuuden ja ihmiselämän haurauden ihmettely. Kuinka pitää arkea ja rutiineja kasassa, kun pohja on pudonnut tai ainakin vapisee pahasti. Ja kuinka kaiken keskellä muistaa se, että lupaus Iankaikkisista käsivarsista ei ole kadonnut minnekään.  Lähdin haukkaamaan happea pitkien keskustelujen lomassa, ja minua kohti lensi perhonen, jota jouduin väistämään. Kevään ensimmäinen ja äärimmäisen määrätietoinen kauneus lepatteli ohi. Joutsenet huusivat järven päällä lentäessään ja kevät jo tuoksui. Kevät ei tunne koronaa, vaan lähesty...

Tammikuun lopulla palasin Burundista Ruandan kautta kotiin, ja hämmästelin Ruandan rajalla tiukkaa terveyssyyniä. Aluksi luulin sen olevan Ebolan takia, mutta itseasiassa siellä varottiin jo Koronaa. Olin noin viikko sitä ennen lukenut ensimmäisiä juttuja Kiinassa jylläävästä taudista, ja tuntui todella kummalliselta, että tuo pieni Afrikan valtio reakoi noin voimakkaasti. Little did I know. Matka jatkui Istanbulin kautta kotiin, ja Istanbulin kentällä ei ollut yhden yhtä maskia, käsidesiä eikä tarkistusta. Istanbulin kentällä otin kuitenkin feikkikuvan itsestäni maskin kanssa (Maski minulle tarjoiltiin silloin Ruandan kentällä tarjottimella) - ja sain Timpalta heti kommentin, että jos olisin korona, menisin tuosta oravanmentävästä kolosta poskien reunoilta sisään. Että näin.  Nyt olemme kaikki poikkeustilanteessa, joka vie meitä kohti tuntematonta, ja melkoisen erilaisia päiviä. Kukapa olisi uskonut. Tämä tilanne kohtaa rikkaat ja rakkaat, herrat ja narrit. Ja se tekee ...